Pohtiessani nimeä blogilleni jouduin tosissani arvioimaan elänkö keskellä elämää vai keskinkertaista elämää. En vieläkään ole ihan varma kumpaan suuntaan vaaka oikeasti kallistuu, mutta päädyin silti ajattelemaan elämäni olevan nyt melko lailla keskinkertaisesti keskipaikkeilla.

Valtaosa meistä on ihan tavallisia keskinkertaisia tyyppejä. Niin sitä olen minäkin. Ei tässä elämässä kovin monelle jaeta pikavoittoa erinomaisuuteen. En itseasiassa taida tietää ainuttakaan, joka sellaisen olisi saanut. Toki toisinaan tuntuu siltä, että onnellisuuden eväät jaetaan jokseenkin epätasaisesti ja toiselle tulee raskaampia rasteja kannettavaksi kuin toiselle.

Mitä keskinkertaisuus sinusta on? Minulle se on synonyymi tavalliselle, normaalille. Se ei missään nimessä tarkoita huonoa ja siksi harkitsin tämän blogin nimeksi myös vaihtoehtoa: keskinkertaista elämää eikä keskellä elämää. Jälkimmäinen kuitenkin voitti, tosin vain niukasti.

Minusta on kurjaa, että nykypäivänä ihannoidaan supersuorittajia, jotka osaavat mystifioida oman erinomaisuutensa tuotteeksi, jolla elättävät itsensä. Muutama vuosi sitä liitoa ja takki alkaa olla varmasti melko tyhjä. Oman urani alussa otin paineita ja koitin multitaskata elämää, kuten nämä superihmiset, joita silloin ihannoin. Pakko tunnustaa, että en ihannoi enää. On ihan pöljää olla kolmekymppisenä lataamossa ihmettelemässä, että miten siinä silleen kävi.

Siksi haluan listata ainakin muutaman syyn olla ylpeä keskinkertaisuudestani:

• Sydän ja aivot kiittävät, kun eivät ole jatkuvassa paineessa suorittamassa kymmentä asiaa kerralla
• Riittävän hyvä on suorastaan erinomaista, kun tekee sen onnellisena eikä stressaantuneena
• Keskinkertaisuuteni ei suinkaan tarkoita, että olisin tyhmä. En vain halua höntyillä koko ajan.
• Tavallinen arki on ihan yhtä merkityksellistä kuin se toisenlainen ihannoitu elämä
• Lapseni rakastaa minua, vaikka en saisikaan vuoden äitinä olemisesta palkintoa, läsnäolo riittää

Oman hyvinvoinnin kannalta on hyvä, että ei yritä olla kaikessa paras, vaan hyväksyy keskinkertaisuuden. Mahdottoman tavoittelu meinaan uuvuttaa, en suosittele sitä. Olen kokeillut. Siksi on ihan hyvä olla keskinkertainen, keskellä elämäänsä elävä nainen. Se tarkoittaa, että olen riittävän hyvä kaikkeen, en missään oikeastaan huono, mutta en erinomainenkaan. Ja se on ihan ok.