Tulin kuunnelleeksi viikonloppuna Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa. Teos markkinoi itseään vertaisoppaana ihmisille, jotka haluavat viihtyä työssään.

Kirja oli ihan ok, ei mitenkään kaikkein inspiroivin, koska keskittyi tosi paljon Rämön ja Valtarin ”elämänkertaan”, mutta sen verran hyvä kuitenkin et aloin miettiä omaa unelmahommaani ja sitä mitä se ylipäänsä voisi olla.

Tykkään työstäni markkinoinnin parissa, mutta olen varma et suorastaan nauttisin siitä, jos saisin olla töissä kukkien tai kirjojen parissa. Myös sellon soittamiseen liittyvä työ voisi olla sitä omaa unelmahommaa, mutta vaatii ehkä liikaa vasta-alkajalta.

Harrasta sitä mitä rakastat eniten ja tee työksesi sitä mikä on hopeasijalla

Sain aikoinaan isältäni ohjeeksi valita ammatti sen mukaan mikä itsellä on hopeasijalla rakkaiden asioiden listalla. Perusteluna tähän oli sen rakkaimman pitäminen rakkaimpana ja voimaannuttavimpana, koska työ muuttuu aina työksi, rakasti sitä kuinka paljon tahansa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että teen työkseni markkinointia, joka on mun intohimo. Voimaannun töissä, siitä on todisteena Ouran piirtämä vihreä viiva työpäivän ajalta. Silti unelmoin muusta.

Olen esimerkiksi unelmoinut kukkien parissa työskentelystä jo parikymppisestä asti ja kerran jopa hain alalle, mutta sairastuin ennen työpaikan vaihtoa burnouttiin. En sitten vaihtanut alaa vain jäin markkinoinnin pariin.

Keski-ikä on täällä eikä unelmaduunista ole vielä tietoakaan

Ne sanoo ettei koskaan ole liian myöhäistä tavoitella unelmiaan. Jossain määrin asia onkin niin. Silti se realisti minussa laskee kuukauden menoja (asuntoa, mökkiä, lapsen harrastuksia) ja toteaa junan porhaltaneen ohitse niin lujaa ettei sen otsalaudassa lukevasta päätepysäkistä saanut selkoa.

Jos haluaisin tavoitella omaa unelmaani esimerkiksi kukkakauppiaana olemisesta, meinaisi se aikamoista myyntirumbaa ja koulutusrupeamaa. Ensin pitäisi tiputtaa menot noin neljäsosaan ja sitten tehdä suunnitelma opinnoille ja viimein budjetti loppuelämälle. On ihan turha selittää, että semmonen muutos kävisi helposti.

Taidan siis sittenkin hörpätä tämän lounaskahvini tässä työpöydän nurkassa ja maksaa viikonloppukimppuni kukkakaupassa onnellisena siitä, että työ mitä teen on merkityksellistä, vaikkei se ihan sitä unelmahommaa olekaan.

Ootko sä unelmahommissa? Jos et ole, niin mikä olis sun unelmien duuni?