Näin keski-ikäisenä on ihanaa seurata seurapiirien ykkössarjaa, Bridgertonia. Nauttia kunnon juoruilusta kuin Kauniissa ja Rohkeissa konsanaan, mutta mahtavan Austeinmaisen pukuloiston kera.

En varmana ollut ainoa, joka odotti innoissaan uutta kautta Bridgertonista saapuvaksi Netflixiin. Suuren suosion saanut Bridgerton perustuu Julia Quinnin romaaneihin Bridgertonin perheestä.

Olen toistaiseksi lukenut vain ensimmäisen suomennetun osan, mutta ajattelin ne muutkin kuunnella äänikirjatoistopalvelusta vielä tämän kevään aikana. Jos kaipaat kevyttä ja viihdyttävää, voin ensimmäistä kirjaa suositella oikein lämpimästi.

Televisiosarja tuntui jopa asteen syvällisemmältä kuin ensimmäinen kirja. Siitä isot pisteet ohjaajille ja käsikirjoittajille. Näyttelijät on valittu äärimmäisen hyvin ja sopivat rooleihinsa. Tarina soljuu eteenpäin koukuttavalla tavalla eikä katsomista pysty mitenkään jättämään vain yhteen jaksoon.

Koronan ja maailman yleisen sekavuuden sekä epävarmuuksien täyttämässä ilmapiirissä Bridgertonin kaltainen televisio-ohjelma tuo kaivatun pakopaikan todellisuudesta. Sen väriloisto, yltäkylläisyys ja ihmissuhdekiekurat antavat sopivan levähdyksen masentavista uutisista.

Itsekin katson sarjaa koronassa, hoidan pientä poikaani ja juon liikaa kahvia. Kun makaa päivä toisensa jälkeen verkkareissa sohvalla, alkaa Bridgertonia katsoessa jo unelmoimaan tanssiaisista ja kukkaloistosta. Kukapa ei unelmoisi omasta kartanosta.

Jahka tästä tervehdyn, niin taidan suunnata ihastelemaan suomalaisia kartanoita. Niistä riittäisikin kerrottavaa. Pitää vain tehdä suunnitelma vierailujärjestyksestä.

Ps. Kuvassa oleva rakennus on Latvian taidemuseo Riiassa. Vierailin siellä kolme vuotta sitten, ennen kuin kukaan oli kuullutkaan mitään koronasta.