Jo pelkkä ajatus elokuviin menemisestä yksin tuntuu jotenkin säälittävältä, vaikka ei pitäisi. Surkeampaa olisi, jos jättäisi menemättä elokuviin sen takia ettei saa sinne seuraa. Miksi ylipäänsä asioista yksin nauttiminen tuntuu tabulta, josta ei kehtaa puhua?

Tähän ikään, keskelle elämää ennättäneet, ovat varmasti oppineet tekemään monia asioita itsekseen. Käymme kaupassa yksin, kahvilassa yksin, kirjastossa yksin ja lenkillä yksin. Vietämme ison osan aikaamme yksin tai lasten kanssa.

Silti on yksi asia, jota ainakaan minä en ole vielä onnistunut tekemään yksin. Ja se on elokuvissa käyminen. Luulisi, että näiden vuosien aikana olisin raahautunut leffateatteriin itsekseni, olenhan käynyt jopa konserteissa yksin. Mutta niin se vain on tunnustettava, että elokuviin yksin meneminen tuntuu paljon yksinäisemmältä puuhalta kuin moni muu itsekseen toteutettava asia.

Mikä yksin elokuvissa käymisestä sitten tekee yksinäistä?

Ei niin yhtään mikään. Sehän siinä se jännä homma on. Voisin kuvitella, että yksin elokuvateatterissa istuminen on parhaimmillaan äärimmäisen rentouttava kokemus. Sitäpaitsi siellä saa yksinään olla juuri niin emotionaalinen kuin haluaa ilman että vierustoveri pitää ihan nössönä.

Uskon, että itselläni tämä hämmentävä tunne säälittävästä yksinäisestä keski-ikäisestä naisesta elokuvissa tulee juurikin siitä, että asiasta ei puhuta riittävästi. Jos meistä jokainen kertoisi käyneenstä itsekseen leffassa ja nauttineen siitä, niin me muutkin tabuilijat rohkaistuisimme kokeilemaan.

Näiden pohdintojen johdosta aion tänään mennä elokuviin ihan itsekseni. Haluan nähdä uusimman Marvel-lisäyksen Morbius. Vampirismi + Jared Leto ei voi olla huono yhdistelmä.

Edit: Päädyin elokuviin siskoni kanssa, mutta vieressäni oli nuorempi naisoletettu itsekseen. En tullut kysyneeksi häneltä, että mikä fiilis, kun elokuva alkoi niin nopeaan. Tämä yksin elokuvissa jäi kuitenkin mietittyttämään sen verran, että aion sitä testata lähiaikoina. Sieltä on tulossa useita hyviä leffoja tänä keväänä, jotka on pakko päästä katsomaan 😉

Yksin elokuvissa käymistä on pohtinut blogissaan myös Laura Ahola, hänen artikkelinsa voit käydä lukemassa tästä: https://lauraahola.vaikuttajamedia.fi/2019/03/11/yksin-elokuvissa/