Rakastu luovuuteen keskellä elämää

Olen kuunnellut äänikirjaa Big Magic: Uskalla elää luovasti ja siinä luovuus ikään kuin personoidaan. Siitä tehdään tyyppi, joka työskentelee yhdessä meidän kanssamme, ei meitä vastaan.

Jokainen on luova. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi luova. Me vain olemme sitä monin eri tavoin. Olisihan se järkyttävää, jos me kaikki olisimme Picassoja taulukankaiden kanssa. En välttämättä halua ajatella maailma, jossa silloin eläisimme.

Luovuutta näet on ihan ne päivittäisetkin askareet joita teemme kotona. Joku toinen on luova tyyppi viherkasvien kanssa, toinen taas remontissa ja kolmas autoa rassatessa. Ihminen on olemukseltaan luova olento, mutta ei aina muista huomata sitä.

Aina ei tunne oloaan kovin luovaksi

Meillä kaikilla on ajanjaksoja, kun emme tunne itseämme kovinkaan luoviksi. On hetkiä, kun elämästä suoriutumiseen menee kaikki energia. Tällöin keskittyminen on niukassa ja aika tuntuu katoavan to do -listoihin.

Silti me silloinkin toteutamme omaa luovuuttamme. Tai siten ainakin minä koen aikatauluttamisen ruuhkavuosina – perhekalenterin rakennus jos mikä vaatii aikamoista mielikuvitusta puhumattakaan viikon ruokalistan tekemisestä.

Olen joutunut opettelemaan olemaan eri tavalla luova taisteltuani tuota tuulimyllyä vastaan, jota ruuhkavuodeksikin kutsutaan. En ehkä kirjoita seuraavaa huippuromaania tai sävellä selloni kanssa sinfoniaa, mutta istutan kukkia kun ehdin ja kirjoitan näitä pieniä purskeita muiden iloksi ja pohdittavaksi.

Aamukahvin aikaan on kiva purkaa luovaa mieltä Instagramiin ja illalla istua alas näpertämään makramea, kun juttelee pojan kanssa koulupäivästä. Luova voi olla koko ajan, pienissä erissä ja tuhansin eri tavoin.

Millä tavalla sinä olit viimeksi luova?

Ps. Kirja Big Magic – Uskalla elää luovasti, löytyy ainakin Storytelistä äänikirjana. Se ei ollut erityisen pitkä ja siinä oli kohtuullisen hyvä lukija. Tosin nopeutin vauhtia hieman.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s