Voiko elämää enää hidastaa nelikymppisenä ja jos voi, niin miten se oikein tehdään?

Mulla on ollut jo pitkään tarve hidastaa mun elämää. Huomaan et luovuus ja ajatukset kärsivät jatkuvasta tekemisten listoista eikä suorittaminen enää tuo nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Silti hieman huolestuttaa, et jos kovin hidastelee ni putoaako ihan kokonaan kyydistä pois.

Kiitos ja kunnia ei keskellä elämää enää innosta

Mun sielu huutaa iltateetä ja tähtien ihastelua takapihalla sen sijaan, että tekisin vielä seuraavan päivän presentaatiot valmiiksi ja suunnittelisin työpäivän minuutin tarkasti.

Jossain vaiheessa aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta enemmän kuin kiitosta ja kunniaa.

Sen sijaan, että saisin palkinnon hyvästä työsuorituksesta, kaipaan rauhallisia aamuja perheeni kanssa. Haluan keitellä kahvia, roikkua Instagramissa ja kommentoida höpsöjä juttuja viela hassumpiin julkaisuihin. En halua juosta ratikkaan, vaan kävellä rauhassa työpaikalle. Palaverista toiseen säntäily ei ole enää mun juttu ja sen sijaan et multitaskaisin, haen kupillisen ja keskityn tekemään yhden jutun ensin valmiiksi.

Mutta voiko ihmisen arvot muuttua näin radikaalisti keskellä elämää? Ja mitä sitten tapahtuu kun suorittajasta tuleekin yhtäkkiä tasaisen varma puurtaja?

En ehkä osaa vastata näihin asioihin, mutta sen tiedän ettei hidastaminen aina tarkoita irtisanoutumista tai normaaleista asioista huonommin suoriutumista.

Olen upottanut kaksikymmentä vuotta omaan uraani enkä aio heittää hyvää tulonlähdettä kaivoon. Siksipä mun on keksittävä tapoja hidastaa ja silti hoitaa hommat kuten ennenkin.

Yksi ratkaisu on tiettyjen tehtävien ulkoistaminen ja esimiehenä voin luonnollisesti myös pidentää projektien kokonaiskestoja. Ehkäpä tiimiläiset kiittävät vuoden lopussa, mistäs sitä tietää.

Mistä hidastaminen sitten kannattaisi aloittaa?

Mun mielestä ihan ekana tarttee tietää miksi haluaa hidastaa. Itsellä tarve lähti halusta nauttia jokaisesta päivästä eikä elää sellaista sitten kun -elämää. Siksi päätin, että ei sitten kun, vaan juuri nyt tällä hetkellä.

Lisäksi aloin arvottamaan aikaa. Nyt lasken itselleni kaikista kotitöistä tuntipalkkaa ja viikon lopussa arvioin voinko ulkoistaa tai siirtää jonkin kyseisistä puuhista toisaalle.

Tosin siivoaminen muuttuikin mun osalta melkein terapeuttiseksi läsnäoloharjoitukseksi, kun tajusin pystyväni uppoutumaan äänikirjoihin parhaiten niin et käsilläni on tekemistä. Suosittelen kokeilemaan!

Ps. Reseptin lukeminen ja sen noudattaminen samalla kun kuuntelee jännittävää kirjaa ei ole suositeltavaa. Unohdin mun mokkapaloista kananmunat sen takia 😂 niistä tuli melko mielenkiintoisia.

Oletko sä hidastanut sun elämää? Miten teit sen ja mistä aloitit?

Mä olen vasta alkumatkalla rauhallisemman elon tiellä, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ☺️