Itsensä rakastamisella on suomalaisessa kulttuurissa ikävä kaiku. Se on sääli, koska itsensä arvostaminen on se ensimmäinen askel onnellisempaan elämään.

Ulkopuolisuuden tunne, arvottomuuden tunne, merkityksettömyyden tunne… jatkanko vielä? Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa kokenut näistä jotain.

Varsinkin ulkopuolisuus on itsellä ollut todella usein läsnä johtuen ehkä persoonastani, joka ei aina ole kaikkein helpoin ja sosiaalisesti lahjakkain. Siksipä oon joutunut tekemään rutosti hommia sen eteen, että en ole antanut muiden määrittää itseäni. Ja voin muuten sanoa ettei se aina ole ollut ihan helppoa.

Itsensä rakastamisen ABC alkaa arvostamisesta

Lakkaa arvostelemasta itseäsi ja asioita joita teet! Lopeta se heti. Älä enää koskaan puhu itsestäsi huonosti, ethän tee niin toisillekaan?

Jatkuva arvostelu on kuluttavaa eikä johda mihinkään. Sen sijaan, että nypit jokaista asiaa elämässäsi (tai muiden elämässä) on ehkä kehittävämpää alkaa kirjaamaan ylös asioita, mistä on oikeasti syytä olla onnellinen ja iloinen.

Me ansaitsemme yleensä enemmän kuin annamme itsellemme edes lupaa unelmoida.

Elämä on meitä itseämme varten, ei ketään muuta

Suurin työmme täällä pallolla on pitää itsemme onnellisena. Emme ole täällä tekemässä puolisoamme iloiseksi tai vanhempiamme ylpeiksi.

Olemme täällä elämässä meidän omaa elämäämme ja olisi tosi kurjaa, jos tuhlaisimme sen niin ohikiitäviin asioihin kuin muiden miellyttämiseen.

Töissä sinut todennäköisesti korvataan alle viikossa, ei varmaan kannata silloin omistaa sille koko elämäänsä, vaan panostaa omaan hyvinvointiin. Tätä kannatta ainakin miettiä.

Toki työ on monelle myös intohimo, jolloin se tekee onnelliseksi. Silloin se kuuluu asioihin, jotka kuuluvat olennaisena osana onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Ihan kuten ne muutkin asiat mitkä pistävät hymyilyttämään.

Rakastamalla itseäsi osoitat miten monin eri tavoin rakastat myös muita

Osoittamalla itsellesi armollisuutta, hyväksyntää ja antamalla arvostusta, näytät miten kohtelet muita elämässäsi olevia ihmisiä.

Me ollaan täällä kaikki keskeneräisiä ja yritetään parhaamme, mutta mokia ja vahinkoja sattuu. Siksi on tärkeää hyväksyä ne ohjelmointivirheet mitä ei ole vielä ehditty koodata uusiksi. Vain erehtymällä voidaan oppia paremmiksi.

Itseään voi siis oppia rakastamaan vielä keskellä elämääkin, kun ensin opettelee puhumaan sisäisellä äänellään eri tavalla. Sen aloittaminen voi tuntua vähän oudolta ja ehkä hieman typerältäkin (ainakin kaikki kiitollisuuspäiväkirjat tuntuu musta), mutta palkitsevat lopussa.

Uutta kieltä ei opi ilman harjoitusta ja itselleen puhumisen sävyn muuttaminen vaatii monen monta toistoa. Ainakin mulla oli tapana sättiä itseäni huonosta kommunikaatiosta ja kohteliaisuuksien unohtamisesta. Enää en tee sitä.

Mulle kerran sanottiin et rakkaus ei ole sitä kun tykkää toisessa kaikista sen hyvistä ominaisuuksista, vaan sitä että rakastaa toista niiden huonojen ominaisuuksien takia. Mun mielestä tämä pätee aika kivasti myös itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen.