Tekijä: Heini Astrid

Täysikuu vesimiehessä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kuun vaiheet vaikuttavat meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Jotkut kärsivät unettomuudesta, toiset ehkä levottomuudesta. Miten kuu vaikuttaa sinuun?

Viime yö meni taas vähän penkin alle. Oli turkasen kuuma ja kolmen aikaan pyöriskelin levottomana kunnes luovutin ja hipsin alakerran sohvalle.

Meidän kivilattia pitää alakerran aina viileänä, joten sain happea (sitä mikä tuntui yläkerrasta olevan loppu) ja lopulta vielä unen päästä kiinni.

Täysikuu kutsuu rauhoittumaan ja etsimään tasapainoa elämään

Tähän aikaan kuukaudesta pysähdyn aina paikoilleni tarkastelemaan edellisen kuun vaiheen asioita.

Löysin itsestäni aivan uusia puolia heinäkuun lopulla, kun osallistuin musiikkileirille ja jouduin tekemään oman osuuteni orkesterissa soittamisesta.

Ihmekkös tuo, että asia vieläkin on mielenpäällä. Vapaa vesimies näet on tiimityöntekijä, kun taas itsenäinen leijona aikamoinen sooloilija. Meidän elokuun (eli leijonan) täysikuu sattuu olemaan juuri nyt vesimiehessä 😊

Tässä kuussa nämä kaksi (leijona ja vesimies) tarvitsevat toisiaan. Kuu vetää ääripäitä yhteen ja rakentaa tasapainoa. Se auttaa vesimiestä ottamaan vastuuta tiimissä ja samanaikaisesti rauhoittaa leijonaa kuuntelemaan.

Esimerkiksi minulle (leijona) tekee hyvää löytää ryhmätyön arvo ja ymmärtää ettei muiden huomioon ottaminen millään tavalla vähennä omaa loistettani. Päinvastoin saan mahdollisuuden loistaa yhdessä heidän kanssaan, ihan kuten tein osana isoa kamariorkesteria.

Joskus oman polaarisen ääripäänsä lähempi tarkastelu avaakin ihan uusia ulottuvuuksia ja ymmärrystä itsestään. Täydenkuun aikaan tällainen pohdiskelu on vain hyvästä. Mitäpä muutakaan tekisimme odottaessamme unta saapuvaksi 😉

💡 Jos aihe kiinnostaa enemmänkin ja haluat jutella, niin mut löytää instagramista @my.escapist.life 👉 Pistä tili seurantaan ja tule höpöttelemään.

Naapuriunelmia keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Onko oikein toivoa kaikkia ystäviään ja rakkaimpia sukulaisiaan asumaan lähelle? Onko oikein haluta omista ystävistään myös ystäviä keskenään?

Tänä viikonloppuna olen ollut auttamassa ystävääni muutossa. He ovat aiemmin asuneet reilun 50:n kilometrin päässä ja nyt muuttavat kohtuullisen lähelle, lyhyen junamatkan päähän.

On sanomattakin selvää, että olen muutosta järjettömän innoissani. Ihan yhtä innoissani, kuin muutamia vuosia sitten parhaan ystäväni muutosta takaisin Suomeen.

Läheisyys ei ole tae elämäntyylien osumisesta toisiinsa

Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan tapahdu helposti. Niitä joutuu usein odottamaan vuosia eikä silti ole takeita siitä, että itsellesi tärkeä ihminen muuttaisi koskaan lähelle.

En tietenkään tarkoita, että kaikkien ihmisten pitäisi asua toistensa naapureina. mutta minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin töiden jälkeen lähteä vain piipahtamaan itselleni tärkeän ihmisen luona.

Siltikään en ole tehnyt sitä niin paljon, kuin aluksi kuvittelin kun ystäväni muutti takaisin Suomeen. Elämäntyylimme ja aikataulumme eivät sopineetkaan toisiinsa. Sen ei pitäisi olla yllättävää, emmehän me ole koskaan eläneet yhdessä.

En ollut osannut ottaa huomioon, että sitä voi asua melkein naapureina ja silti elää täysin erilaista elämää. Lähellä asuminen ei muuta sitä tosiseikkaa ettemme ole koskaan samaan aikaan kotona.

Kommuunissa asuminen toimii vain, jos kaikki ovat sitoutuneita siihen

Omassa itsekyydessäni halusin ystävät lähemmäs minua asumaan, mutta en ollut ottanut huomioon etteivät he välttämättä halua tulla toistensa kanssa toimeen.

Siihen on syynsä miksi monella on ystäviä eri paikkakunnilla ja eri elämäntilanteista. Aina ei ole mahdollista yhdistää lapsuudenystävää ja työpaikalla tavattua uutta ystävää.

Pitäisi pystyä hyväksymään se, että lapsuuden ystävälle olet eri ihminen kuin sille johon olet tutustunut vasta muutama vuosi sitten.

Huolimatta kaikesta, välittämättä siitä et se on omalla tavallaan itsekästä, olen enemmän kuin onnellinen siitä, et nyt elämäni tärkeimmät ihmiset asuvat alle 20 kilometrin päässä minusta.

Minulle tämä muutos on äärimmäisen merkityksellistä ja jo nyt se pitkään kalvanut yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne on väistymässä. Muutos on aina hyvästä, suorastaan erinomaista ja uudet alut kasvattavat.

Laumaeläimenä sitä kuuluukin tuntea olonsa turvalliseksi kun se oma lauma lopulta on kasassa.

Järvenpään Kotimusiikkiviikko keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kotimusiikkiviikosta tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen iskelmä. Nimi kuitenkin johtaa harhaan, kuten arvata saattaa.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi pystynyt kuvittelemaankaan, että viettäisin viikon soittaen selloa tuntemattomien ja puolituntemattomien ihmisten kanssa. Täällä sitä silti ollaan, Järvenpään kotimusiikkiviikkoleirillä.

Päivät ovat täynnä harjoittelua, uuden opettelua ja orkesteritreenejä. Olisi helpottanut paljon, jos edes osan soitettavista kokonaisuuksista olisi tiennyt ennakkoon. Nyt on pakko priorisoida ja soittaa vain ne kohdat, mitkä oikeasti ehtii oppia.

En silti valita. Olen edistynyt huimasti ensimmäisen päivän shokista. Ennen maanantaita en ollut soittanut orkesterissa. Siksi koko viikko on ollut enemmän tai vähemmän sopeutumista ja uusien asioiden oppimista.

Viikossa voi tulla paremmaksi, ei vielä mestariksi

Kovasta harjoittelusta huolimatta mestariksi ei tulla viikossa. Armollisuutta ja priorisointikykyä tosiaan vaaditaan, kun soitettavaa on paljon. Olen saanut about yhdentoista eri biisin nuotit ja omien harjoitusten lisäksi soitan kahdessa orkesterissa. Huom! Ensimmäist kertaa ikinä.

Suurin osa soitettavista on mun taitotasolle vielä liian haastavia, mutta onneksi meitä sellistejä on useita. Voin aivan hyvin joissakin kohdissa vain hengailla mukana. Kaikkea ei tarvitset, eikä voikaan osata.

Lisäksi soittamisessa edistymistä haittaa nivelpsori, joka kankeuttaa ikävästi pienniveliä ja aiheuttaa niissä kipua. Panadolia on mennyt vähän liikaa, mut onneksi hyvän asian puolesta. Sääli etten ollut pakannut mukaan Voltarenia, mun luottokaveria.

Mukaan mahtuu aloittelijoita, askartelijoita ja ammattilaisia

Parasta viikossa on ollut lämmin vastaanotto niin opettajien kuin muiden soittajien toimesta. Ehkä eniten pelkäsin etten oikein kuulu joukkoon. Lisäksi kykyni tutustua ihmisiin ei aina ole paras mahdollinen.

Introverttikin sai juttuseuraa, jopa ihan spontaanisti. Ja parasta on ettei tarvitse säätää mitään small talk -höpöä vaan voidaan puhua heti asiasta itsestään, eli musiikista.

Jos yhtään tämän kirjoituksen jälkeen kiinnostaa musisointi, niin kannattaa kurkistaa tänne: https://step.fi/course/kotimusiikkiviikko/

Rauhallinen Samos auttoi hidastamaan keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kreikan kahdeksanneksi suurin saari Samos on täydellinen lomakohde rauhaa rakastavalle keski-ikäiselle, joka ei kaipaa viiden tähden illallisia eikä isoja bileitä palmujen alla.

Ostimme kolme viikkoa ennen lähtöä Kreikan Samokselle matkan. Saaren valintaan vaikutti jo loppuun asti kulutettu Kreeta ja Rodosta sekä Kosia tuntemani vastenmielisyys. Niiden maine bilesaarena ei houkutellut yhtään, koska tavoitteena oli aloittaa loma rentoutumalla, eikä juhlimalla.

En juurikaan tutkinut Samoksen saarta ennakkoon. Pieni kurkistus wikipediaan riitti vahvistamaan käsitystäni rauhallisesta saaresta lähellä Turkin rannikkoa. Kokonaisuudessaan Samos on vain 45 kilometriä pitkä ja noin 19 kilometriä leveä, ei mikään jättiläinen ja yhden päivän aikana näkeekin saaresta autolla jo suuren osan, jos ei pysähtele pitkiksi ajoiksi.

Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa

Laadukas hotelli Sirena Residence & Spa sijaitsi Kampoksessa ja me varattiin Sirenan sisar hotellista Sirena Villagesta kaksio. Kyseessä oli omalla sisäänkäynnillä, kokonaan muista rakennuksista erillään oleva asunto pienessä kylässä, josta olisi voinut varata myös yhdessä tasossa olevia hieman pienempiä asuntoja.

Kuva yksiöstä Sirena Village, Samos

Ennen varausta varmistettiin, että meidän huoneistosta varmasti löytyy ilmastointi, koska 35 asteen helteillä ei ilman sitä pärjää. Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa ja erityisesti Kreetalta oppineena voin sanoa ettei näillä saarilla sängyt tai vessat ole aina siitä parhaimmasta päästä.

Tässä iässä sitä osaa jo arvostaa hyvää patjaa, vaikka ei keski-ikäisenä vielä mistään suurista vaivoista kärsikään. Silti alakerran sänky, jossa nukuin kahdeksanvuotiaani kanssa, tuntui enemmän kidutuslaitteelta kuin sängyltä. Onneksi puolisoni kelpuutti sen loppulomansa ajaksi, joten sain oman residenssin paremmalla sängyllä yläkerrasta.

Vuokra-autolla enemmän irti Samoksen saaresta

Muutama päivä me jaksettiin vain makoilla altaalla ja sitten iski tekemisen meininki. Kreikassa parasta on luotettavat ihmiset, joten vuokrattiin auto (avoauto) ja suunnattiin tutkimusretkelle.

Matkalla Karlovasiin nähtiin monia viinitiloja ja tietenkin oliivipuita. Samoksen maanviljely tuottaa tupakkaa, viiniä, hunajaa, oliiviöljyä, sitrushedelmiä, viikunoita ja manteleita. Turismi luonnollisesti on suuri työllistäjä myös. Netistä luin, että Samoksella viljellään Muscat -rypälettä.

Isoja ja kauniita kaupunkeja saarella ovat Kokkari, Samos (pääkaupunki ja Pythagorion. Erityisesti näistä jälkimmäinen oli mun mieleen pitkän kävelykadun ja kauniin sataman takia. Olisin voinut viettää kaupungissa useamman päivän ja veikkaanpa, että seuraava matka saattaa suuntautua sinne.

Meidän hieno Suzuki Jimny, vuora-auto Samoksella.

Rauhoittuminen ja irtipäästäminen oli saaren paras anti

Itselleni henkilökohtaisesti saaren paras anti oli rentoutuminen. Pitkä ja raskas kevät töissä jäi kokonaan taakse ja avoauton takapenkillä tukka hulmuten istuminen auttoi päästämään irti menneestä.

Mikään ei voita läsnäoloa, yhdessä tekemistä 💙

Viikon mittaisen irtioton jälkeen kotiin palaaminen tuntui todella hyvältä ja parasta tietenkin oli se, että lomaa oli jäljellä vielä kolme viikkoa. Tätä kirjoittaessa istun appiukon luona Kajaanissa ja huomenna olemme suuntaamassa Vaalaan puolison suvun mökille.

Loma on puolessa välissä ja vielä paljon on kokematta. Olo on silti seesteisempi kuin aikoihin, iso kiitos siitä kuuluu Samoksen saarelle.

Oivalluksia kiireettömyydestä, keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Yksi tärkeimmistä luovuuden ja kiireettömyyden lähteistä on irroittautuminen aika ajoin rutiineista. Asioita pitää tehdä uudella tavalla, jotta osaa nähdä sen vanhan tavan taakse.

Kiireettömyys on mystinen asia johon harvat pystyvät, mutta jota moni haluaa elämäänsä. Useimmiten kiireettömyyden tavoittelu alkaa, kun elämässään pääsee käännekohtaan, jossa ymmärtää olevansa korvattavissa.

Elämän kivoimmat hetket jäävät parhaiten mieleen, koska silloin ei ole kiire mihinkään

Aikaiseksi saaminen edellyttää, että on tehokas työssä tai arjessa. Toisinaan työ tai arki aiheuttaa myös kiirettä.

Silloin mikään ei jää tarkasti mieleen, koska kovassa vauhdissa muistikin hidastuu. Se on loppupeleissä aika paradoksaalista, että hirmuisessa kiireessä aivot ovat hitaimmillaan.

Ihmisen aivot kun on rakennettu havainnoimaan ja keräämään tietoa. Ei muistamaan kiireessä ylös sutaistuja asioita. Siksi kiireettömyys on yksi tärkeimmistä asioista muistaa, kun pitää olla tehokas.

Koska kiire on elämänhallinnan mittari, on osattava rehellisesti myöntää itselleen, jos sen hallinta pettää. Sellainen on inhimillistä. Ei meistä kukaan pysty aina varautumaan kaikkiin mahdollisiin muuttujiin elämässämme.

On siis pakko hyväksyä, että toisinaan voi olla enemmän tekemistä. Se ei silti saa olla pysyvä olotila, vaan jossain kohtaa on pakko pysäyttää ja hidastaa. On tultava myös hetkiä, kun on vähemmän tekemistä.

Läsnäolemisen opettelu on askel kiireettömään elämään

Kuinka usein sinulla on niin kiire töissä, että et ole moneen viikkoon ehtinyt lounaalle? Pitäisikö pysäyttää ja todeta, että et ole sydänkirurgi, eikä kukaan menehdy jos istut alas ja hengität. Vielä ei ole pakko syödä lounasta, mutta hengittäminen on alku kiireettömyyden ajatteluun.

Olen huomannut, että kiireen määrä on vakio. Siksi olen ottanut tavaksi maanantaisin kalenteroida kaikki työtehtäväni. Joskus kalenteroin myös vapaa-aikani, mutta en aina. Jos oikein haluaisin vapauttaa aikaa elämään, laittaisin kalenteriin myös harrastukset.

Kalenterin käyttäminen oman elämänsä suunnittelussa ei ole millään tavalla huono asia eikä se lisää ahdistusta. Päinvastoin viikkosuunnitelman rakentaminen tuo struktuuria ja vapauttaa aivoista aikaa keskittymiseen.

Joillekin kalenterin ylläpitäminen on ihan harrastus (bujoilu) ja suosittelen sitä lämpimästi niille joille se toimii. Itse olen kokeillut monena vuonna, mutta en ole saanut pidettyä rutiinista kiinni. Paperikalenteri vaatii, ehkä vähän liikaa tässä vaiheessa vielä.

Minulle digitaalisen kalenterin ylläpito on kaikkein mieluisin tapa vapauttaa aikaa kiireettömyydelle. Kun kaikki rutiiniasiat on digikalenterissa, näen minne voin varata aikaa luovuudelle 💙

Kuuluuko kalenteri sinun elämääsi ja millä tavoin pidät huolta, että päivissäsi on riittävästi kiireettömiä hetkiä?

Oikeudellisia menetyksiä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

En usko, että yhdenkään valkoisen, aikuisen heteromiehen on koskaan elämässään tarvinnut pelätä oikeuksiensa menettämistä.

Sen sijaan tuon pienen ryhmän ulkopuolelle jääneet ovat vuorotellen vainottuja, ahdistettuja, oikeudettomia, orjuutettuja, sodan jaloissa…. Lista on käytännössä loputon.

Mutta miksi me täällä Suomen takapajulassa olisimme huolissamme siitä mitä maailmalla tapahtuu?

Yhdysvaltojen politiikka ei kuulu meille eikä me siihen voida vaikuttaa, mutta se väistämättä näyttää esimerkkiä ja synnyttää epätoivottua liikehdintää. Epätoivottua erityisesti naisten (ja sitä kautta myös muiden vähemmistöjen) kannalta.

Koska en todellakaan usko, että tämä trendi mitä nyt näemme, päättyisi vain aborttilainsäädännön kumoamiseen. Ei todellakaan. Seuraavaksi ovat vuorossa muut vähemmistöryhmät, ne jotka ”valkoinen mies” kokee valtansa uhaksi. (Sori kundit, ei saisi yleistää, mut ottaa niin otsalohkoon 🤯)

Naiset nousivat jo liian iholle ja siksi heidän elämäänsä oli pakko puuttua, jos ei muuten niin rajoittamalla oikeuksia päättää omasta kehostaan. Olisihan se nyt ihan kamalaa, jos me emme olisi kotona lieden edessä vatsa pystyssä, vaan tekisimme politiikkaa siinä missä hekin.

Joukkoraiskauksia Ukrainassa, oikeuksien menetystä Yhdysvalloissa

Eniten minua näissä maailman muutoksissa ihmetyttää naisiin kohdistuvan vihan määrä. Syntyykö se katkeruudesta, pelosta vai mistä? Vai onko takana jälleen ”uskonto”, jonka varjolla voidaan tehdä mitä vain?

Suomessa kärvistelemme perheväkivallan varjossa ja vaikka vaimoa ei enää muutamaan kymmeneen vuoteen ole saanut raiskata, kohdistuvat himot sitten muihin naisiin ahdistelun ja häirinnän kautta. Näistäkin näyttää riittävän esimerkkejä, jo ihan lähiajalta.

Kun rangaistus raiskauksesta on pienempi kuin rangaistus abortista, on aika selvää ketä vastaan tässä oikein soditaan.

Suomen puuhastelut ovat kuitenkin mitättömiä verrattuna maailmalla tapahtuvaan naisiin kohdistuvaan vainoon ja väkivaltaan. Joku professori (mielellään mies) voisi jossain vaiheessa oikeasti tutkia tätä asiaa, koska jos nainen sen tekee, ei mies sitä kuitenkaan uskoisi. Huoh…

Voisivatko miehet nousta puolustamaan tyttäriensä oikeuksia?

Niin toivoisin, että ne isät, veljet ja pojat, joiden elämässä on naisia, nousisivat esiin ja puolustaisivat heidän oikeuksiaan. Välillä tuntuu siltä, että he vain istuvat lamaantuneena hiljaa television edessä tekemättä mitään tilanteelle.

Kyllä tuntuisi minusta pahalta, jos oma poikani haluaisi minulta riistää ihmisoikeuksia, jotka hän itse ottaa itsestäänselvyytenä. En tiedä miten selviäisin siitä. Puhumattakaan siitä, että kyseisiä päätöksiä tekemässä olisi aviomieheni.

💙💙💙

Ps. Kirjoituksesta saattanee heijastua järkytykseni maailman tilanteesta. Ehkä se saakin nousta esiin. Minulla ei juuri nyt ole kovin paljon positiivisia ajatuksia viimeaikojen päätöksistä.

Juhannustaikoja keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Ennen jaksoi jussina painaa bileistä toiseen ja hillua Hangon hiekkarannalla pikku pikku bikineissä. Sitä odotti eniten kuplivan juoman huuruisia jatkoja ja heilaa, jonka kanssa heilua aamu kuuteen kuin rauhaisaa aamukahvia mökin terassilla.

Keskellä elämää ajatus saunasta, grillaamisesta ja porealtaasta kuulostaa seinkailulta. Veden hiljainen liplatus tai rauhaisa ilta laiturinnokassa on jo tosi eksoottista ja jännittävää. Juhannustansseista nyt puhumattakaan!

Juhannuksen perinteet ovat monelle suomalaiselle juhlantäyteiset. Niin ne on myös itselle, ihan samaan tapaan kuin joulukin. Juhannuksena on myös ollut tapana tehdä erilaisia taikoja, joilla on nähty tulevaisuuteen. On haluttu ennustaa tulevaa puolisoa tai lapsien lukumäärää. Enää sekään ei ole ajankohtaista. Elämä on tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa.

Yksisarvisia ja glitteriä –Tarvitsetko sitä todella?

Lapseni kysyi multa tänä aamuna, että miksi äiti sinulla ei ole koskaan tylsää. Nauroin ja sanoin et viihdyn hyvin omien ajatusteni kanssa. En tarvitse viihdykkeitä viihtyäkseni 🤗

Koko ajatus tuntui pienestä pojasta tosi oudolta. Ehkä hänen täytyy sitä vielä vähän aikaa pohtia. Kahdeksanvuotiaana on vaikeaa hahmottaa aikuisten ajatuksia ja sitä, miksi he eivät odota asioita samalla tavalla kuin itse odottaa.

Ehkä sitä nuorena kaipaakin kaikenlaista glitteriä elämäänsä, koska ajatukset eivät vielä ole valmiita. Ne yksisarvisetkin ovat tärkeitä, ne vievät ajatukset pois itsestä ja kasvukivuista.

Saattaapi olla, että vasta keskellä elämää on valmis rakentamaan itse sellaisen elämän mihin haluaa herätä jokainen aamu. Enää sellaisen elämän saamista ei pidä jonain mystisenä asiana, jota ennustetaan tyynyn alle laitettavista kukista.

Itse ainakin olen onnellinen tässä ja nyt, ja haluan herätä juuri tähän aamuun kiitollisena. Kahvikin on omalla terassilla kuuden aikaa kuplajuomaa kovempaa valuuttaa.

Välinpitämättömyydestä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Tällä viikolla olen useampaan otteeseen törmännyt välinpitämättömyyteen. Se on noussut esille töissä, osittain ihmissuhteissa ja myös uutisissa.

Mulle välinpitämättömyys on mystinen käsite, jota on vaikea ymmärtää. Siksi tämä blogipostaus on omistettu käsitteen hahmottamiselle. Joudun ehkä analysoimaan välinpitämättömyyden käsitettä muissa konteksteissa erikseen.

Mitä välinpitämättömyys sitten on?

Wikisanakirja määrittää välinpitämättömyyden sellaiseksi, että henkilö ei välitä jostain asiasta tai toisesta tai toisista ihmisistä.

Käsitän sen vähän samalla tavalla, mutta muutamalla erolla. Esimerkiksi yleinen välinpitämättömyys on mielestäni tila, johon ihmiset ajautuvat suojellakseen itseään pettymyksiltä tai turhautumiselta. On tavallaan helpompaa olla välittämättä mistään, jotta omat tunteet säästyvät.

Koska asioista välittäminen vaatii energiaa, on helpompaa olla välittämättä mistään säästääkseen sitä nimenomaista energiaa asioihin, jotka kiinnostavat eniten. Tämä on mielestäni toinen ilmiö, joka liittyy välinpitämättömyyteen, niin sanottu laiska välinpitämättömyys.

Sitten on olemassa välinpitämättömyyden kolmas aspekti, jossa ihmiset ymmärtävät asian tärkeyden tai toisen henkilön tärkeyden ja ehkä omalla tavallaan välittävät, mutta eivät kuitenkaan riittävästi näyttääkseen tai toimiakseen asioiden edestä.

Sanon tätä kolmatta aspektia piilovälittämiseksi, koska hyvin motivoituneena tällainen henkilö näyttää kyllä välittävänsä, vaikka ulkoisesti voi vaikuttaa siltä ettei häntä kiinnosta. Mielestäni tätä esiintyy tosi paljon työpaikoilla. Ikään kuin salaa välitetään asioista, mutta esitetään muita matkimalla ettei kiinnosta.

Tunnistatko itsessäsi näitä välinpitämättömyyden tyyppejä tai hetkiä, jolloin olet kokenut välinpitämättömyyttä?

Positiivinen välinpitämättömyys

Mun mielestä on olemassa myös positiivista välinpitämättömyyttä. Sellaista mikä oikeasti suojelee ja minkä avulla on mahdollista selviytyä kiperistä tilanteista.

Joku toinen voisi kutsua tällaista positiivista, kiperässä tilanteessa välinpitämättömänä pysymistä valehteluksi, tai esittämiseksi, mutta mä koen sen selviytymisenä. Joskus on pakko esittää välinpitämätöntä suojatakseen jotain arvokasta, jota toinen voisi käyttää sinua vastaan.

Vallan väärinkäyttö on hyvin yleistä ja on mielestäni ihan tervettä käyttäytyä toisinaan välinpitämättömästi, vaikka kyseisellä asialla oikeasta olisi enemmänkin väliä. En koe sitä valehteluna, vaikka monelle tilanne saattaa sellaista edustaa.

Tällainen opittu positiivinen välinpitämättömyys saattaa myös estää provosoitumasta tilanteissa, missä toinen hakee tahallaan konfliktia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Meillä ihmisillä vain on taipumus jäädä vänkäämään, joko halussamme painostaa toinen ajattelemaan samalla tavalla tai halussamme miellyttää toista henkilöä, mutta siitä toisella kertaa sitten lisää.

Mutta miksi välinpitämättömyys keskuudessamme kasvaa? Miksi siitä on muodostumassa kansantauti, jossa järkevätkin ihmiset esittävät olevansa välinpitämättömiä?

Rakasta itseäsi Keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Itsensä rakastamisella on suomalaisessa kulttuurissa ikävä kaiku. Se on sääli, koska itsensä arvostaminen on se ensimmäinen askel onnellisempaan elämään.

Ulkopuolisuuden tunne, arvottomuuden tunne, merkityksettömyyden tunne… jatkanko vielä? Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa kokenut näistä jotain.

Varsinkin ulkopuolisuus on itsellä ollut todella usein läsnä johtuen ehkä persoonastani, joka ei aina ole kaikkein helpoin ja sosiaalisesti lahjakkain. Siksipä oon joutunut tekemään rutosti hommia sen eteen, että en ole antanut muiden määrittää itseäni. Ja voin muuten sanoa ettei se aina ole ollut ihan helppoa.

Itsensä rakastamisen ABC alkaa arvostamisesta

Lakkaa arvostelemasta itseäsi ja asioita joita teet! Lopeta se heti. Älä enää koskaan puhu itsestäsi huonosti, ethän tee niin toisillekaan?

Jatkuva arvostelu on kuluttavaa eikä johda mihinkään. Sen sijaan, että nypit jokaista asiaa elämässäsi (tai muiden elämässä) on ehkä kehittävämpää alkaa kirjaamaan ylös asioita, mistä on oikeasti syytä olla onnellinen ja iloinen.

Me ansaitsemme yleensä enemmän kuin annamme itsellemme edes lupaa unelmoida.

Elämä on meitä itseämme varten, ei ketään muuta

Suurin työmme täällä pallolla on pitää itsemme onnellisena. Emme ole täällä tekemässä puolisoamme iloiseksi tai vanhempiamme ylpeiksi.

Olemme täällä elämässä meidän omaa elämäämme ja olisi tosi kurjaa, jos tuhlaisimme sen niin ohikiitäviin asioihin kuin muiden miellyttämiseen.

Töissä sinut todennäköisesti korvataan alle viikossa, ei varmaan kannata silloin omistaa sille koko elämäänsä, vaan panostaa omaan hyvinvointiin. Tätä kannatta ainakin miettiä.

Toki työ on monelle myös intohimo, jolloin se tekee onnelliseksi. Silloin se kuuluu asioihin, jotka kuuluvat olennaisena osana onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Ihan kuten ne muutkin asiat mitkä pistävät hymyilyttämään.

Rakastamalla itseäsi osoitat miten monin eri tavoin rakastat myös muita

Osoittamalla itsellesi armollisuutta, hyväksyntää ja antamalla arvostusta, näytät miten kohtelet muita elämässäsi olevia ihmisiä.

Me ollaan täällä kaikki keskeneräisiä ja yritetään parhaamme, mutta mokia ja vahinkoja sattuu. Siksi on tärkeää hyväksyä ne ohjelmointivirheet mitä ei ole vielä ehditty koodata uusiksi. Vain erehtymällä voidaan oppia paremmiksi.

Itseään voi siis oppia rakastamaan vielä keskellä elämääkin, kun ensin opettelee puhumaan sisäisellä äänellään eri tavalla. Sen aloittaminen voi tuntua vähän oudolta ja ehkä hieman typerältäkin (ainakin kaikki kiitollisuuspäiväkirjat tuntuu musta), mutta palkitsevat lopussa.

Uutta kieltä ei opi ilman harjoitusta ja itselleen puhumisen sävyn muuttaminen vaatii monen monta toistoa. Ainakin mulla oli tapana sättiä itseäni huonosta kommunikaatiosta ja kohteliaisuuksien unohtamisesta. Enää en tee sitä.

Mulle kerran sanottiin et rakkaus ei ole sitä kun tykkää toisessa kaikista sen hyvistä ominaisuuksista, vaan sitä että rakastaa toista niiden huonojen ominaisuuksien takia. Mun mielestä tämä pätee aika kivasti myös itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen.

Hidasta elämää keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Voiko elämää enää hidastaa nelikymppisenä ja jos voi, niin miten se oikein tehdään?

Mulla on ollut jo pitkään tarve hidastaa mun elämää. Huomaan et luovuus ja ajatukset kärsivät jatkuvasta tekemisten listoista eikä suorittaminen enää tuo nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Silti hieman huolestuttaa, et jos kovin hidastelee ni putoaako ihan kokonaan kyydistä pois.

Lukeminen on loistava tapa rauhoittaa mieltä ja uppoutua yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos ja kunnia ei keskellä elämää enää innosta

Mun sielu huutaa iltateetä ja tähtien ihastelua takapihalla sen sijaan, että tekisin vielä seuraavan päivän presentaatiot valmiiksi ja suunnittelisin työpäivän minuutin tarkasti.

Jossain vaiheessa aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta enemmän kuin kiitosta ja kunniaa.

Sen sijaan, että saisin palkinnon hyvästä työsuorituksesta, kaipaan rauhallisia aamuja perheeni kanssa. Haluan keitellä kahvia, roikkua Instagramissa ja kommentoida höpsöjä juttuja viela hassumpiin julkaisuihin. En halua juosta ratikkaan, vaan kävellä rauhassa työpaikalle. Palaverista toiseen säntäily ei ole enää mun juttu ja sen sijaan et multitaskaisin, haen kupillisen ja keskityn tekemään yhden jutun ensin valmiiksi.

Mutta voiko ihmisen arvot muuttua näin radikaalisti keskellä elämää? Ja mitä sitten tapahtuu kun suorittajasta tuleekin yhtäkkiä tasaisen varma puurtaja?

En ehkä osaa vastata näihin asioihin, mutta sen tiedän ettei hidastaminen aina tarkoita irtisanoutumista tai normaaleista asioista huonommin suoriutumista.

Olen upottanut kaksikymmentä vuotta omaan uraani enkä aio heittää hyvää tulonlähdettä kaivoon. Siksipä mun on keksittävä tapoja hidastaa ja silti hoitaa hommat kuten ennenkin.

Yksi ratkaisu on tiettyjen tehtävien ulkoistaminen ja esimiehenä voin luonnollisesti myös pidentää projektien kokonaiskestoja. Ehkäpä tiimiläiset kiittävät vuoden lopussa, mistäs sitä tietää.

Mistä hidastaminen sitten kannattaisi aloittaa?

Mun mielestä ihan ekana tarttee tietää miksi haluaa hidastaa. Itsellä tarve lähti halusta nauttia jokaisesta päivästä eikä elää sellaista sitten kun -elämää. Siksi päätin, että ei sitten kun, vaan juuri nyt tällä hetkellä.

Lisäksi aloin arvottamaan aikaa. Nyt lasken itselleni kaikista kotitöistä tuntipalkkaa ja viikon lopussa arvioin voinko ulkoistaa tai siirtää jonkin kyseisistä puuhista toisaalle.

Tosin siivoaminen muuttuikin mun osalta melkein terapeuttiseksi läsnäoloharjoitukseksi, kun tajusin pystyväni uppoutumaan äänikirjoihin parhaiten niin et käsilläni on tekemistä. Suosittelen kokeilemaan!

Ps. Reseptin lukeminen ja sen noudattaminen samalla kun kuuntelee jännittävää kirjaa ei ole suositeltavaa. Unohdin mun mokkapaloista kananmunat sen takia 😂 niistä tuli melko mielenkiintoisia.

Oletko sä hidastanut sun elämää? Miten teit sen ja mistä aloitit?

Mä olen vasta alkumatkalla rauhallisemman elon tiellä, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ☺️