Avainsana: armollisuus

Järvenpään Kotimusiikkiviikko keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kotimusiikkiviikosta tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen iskelmä. Nimi kuitenkin johtaa harhaan, kuten arvata saattaa.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi pystynyt kuvittelemaankaan, että viettäisin viikon soittaen selloa tuntemattomien ja puolituntemattomien ihmisten kanssa. Täällä sitä silti ollaan, Järvenpään kotimusiikkiviikkoleirillä.

Päivät ovat täynnä harjoittelua, uuden opettelua ja orkesteritreenejä. Olisi helpottanut paljon, jos edes osan soitettavista kokonaisuuksista olisi tiennyt ennakkoon. Nyt on pakko priorisoida ja soittaa vain ne kohdat, mitkä oikeasti ehtii oppia.

En silti valita. Olen edistynyt huimasti ensimmäisen päivän shokista. Ennen maanantaita en ollut soittanut orkesterissa. Siksi koko viikko on ollut enemmän tai vähemmän sopeutumista ja uusien asioiden oppimista.

Viikossa voi tulla paremmaksi, ei vielä mestariksi

Kovasta harjoittelusta huolimatta mestariksi ei tulla viikossa. Armollisuutta ja priorisointikykyä tosiaan vaaditaan, kun soitettavaa on paljon. Olen saanut about yhdentoista eri biisin nuotit ja omien harjoitusten lisäksi soitan kahdessa orkesterissa. Huom! Ensimmäist kertaa ikinä.

Suurin osa soitettavista on mun taitotasolle vielä liian haastavia, mutta onneksi meitä sellistejä on useita. Voin aivan hyvin joissakin kohdissa vain hengailla mukana. Kaikkea ei tarvitset, eikä voikaan osata.

Lisäksi soittamisessa edistymistä haittaa nivelpsori, joka kankeuttaa ikävästi pienniveliä ja aiheuttaa niissä kipua. Panadolia on mennyt vähän liikaa, mut onneksi hyvän asian puolesta. Sääli etten ollut pakannut mukaan Voltarenia, mun luottokaveria.

Mukaan mahtuu aloittelijoita, askartelijoita ja ammattilaisia

Parasta viikossa on ollut lämmin vastaanotto niin opettajien kuin muiden soittajien toimesta. Ehkä eniten pelkäsin etten oikein kuulu joukkoon. Lisäksi kykyni tutustua ihmisiin ei aina ole paras mahdollinen.

Introverttikin sai juttuseuraa, jopa ihan spontaanisti. Ja parasta on ettei tarvitse säätää mitään small talk -höpöä vaan voidaan puhua heti asiasta itsestään, eli musiikista.

Jos yhtään tämän kirjoituksen jälkeen kiinnostaa musisointi, niin kannattaa kurkistaa tänne: https://step.fi/course/kotimusiikkiviikko/

Juhannustaikoja keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Ennen jaksoi jussina painaa bileistä toiseen ja hillua Hangon hiekkarannalla pikku pikku bikineissä. Sitä odotti eniten kuplivan juoman huuruisia jatkoja ja heilaa, jonka kanssa heilua aamu kuuteen kuin rauhaisaa aamukahvia mökin terassilla.

Keskellä elämää ajatus saunasta, grillaamisesta ja porealtaasta kuulostaa seinkailulta. Veden hiljainen liplatus tai rauhaisa ilta laiturinnokassa on jo tosi eksoottista ja jännittävää. Juhannustansseista nyt puhumattakaan!

Juhannuksen perinteet ovat monelle suomalaiselle juhlantäyteiset. Niin ne on myös itselle, ihan samaan tapaan kuin joulukin. Juhannuksena on myös ollut tapana tehdä erilaisia taikoja, joilla on nähty tulevaisuuteen. On haluttu ennustaa tulevaa puolisoa tai lapsien lukumäärää. Enää sekään ei ole ajankohtaista. Elämä on tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa.

Yksisarvisia ja glitteriä –Tarvitsetko sitä todella?

Lapseni kysyi multa tänä aamuna, että miksi äiti sinulla ei ole koskaan tylsää. Nauroin ja sanoin et viihdyn hyvin omien ajatusteni kanssa. En tarvitse viihdykkeitä viihtyäkseni 🤗

Koko ajatus tuntui pienestä pojasta tosi oudolta. Ehkä hänen täytyy sitä vielä vähän aikaa pohtia. Kahdeksanvuotiaana on vaikeaa hahmottaa aikuisten ajatuksia ja sitä, miksi he eivät odota asioita samalla tavalla kuin itse odottaa.

Ehkä sitä nuorena kaipaakin kaikenlaista glitteriä elämäänsä, koska ajatukset eivät vielä ole valmiita. Ne yksisarvisetkin ovat tärkeitä, ne vievät ajatukset pois itsestä ja kasvukivuista.

Saattaapi olla, että vasta keskellä elämää on valmis rakentamaan itse sellaisen elämän mihin haluaa herätä jokainen aamu. Enää sellaisen elämän saamista ei pidä jonain mystisenä asiana, jota ennustetaan tyynyn alle laitettavista kukista.

Itse ainakin olen onnellinen tässä ja nyt, ja haluan herätä juuri tähän aamuun kiitollisena. Kahvikin on omalla terassilla kuuden aikaa kuplajuomaa kovempaa valuuttaa.

Rakasta itseäsi Keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Itsensä rakastamisella on suomalaisessa kulttuurissa ikävä kaiku. Se on sääli, koska itsensä arvostaminen on se ensimmäinen askel onnellisempaan elämään.

Ulkopuolisuuden tunne, arvottomuuden tunne, merkityksettömyyden tunne… jatkanko vielä? Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa kokenut näistä jotain.

Varsinkin ulkopuolisuus on itsellä ollut todella usein läsnä johtuen ehkä persoonastani, joka ei aina ole kaikkein helpoin ja sosiaalisesti lahjakkain. Siksipä oon joutunut tekemään rutosti hommia sen eteen, että en ole antanut muiden määrittää itseäni. Ja voin muuten sanoa ettei se aina ole ollut ihan helppoa.

Itsensä rakastamisen ABC alkaa arvostamisesta

Lakkaa arvostelemasta itseäsi ja asioita joita teet! Lopeta se heti. Älä enää koskaan puhu itsestäsi huonosti, ethän tee niin toisillekaan?

Jatkuva arvostelu on kuluttavaa eikä johda mihinkään. Sen sijaan, että nypit jokaista asiaa elämässäsi (tai muiden elämässä) on ehkä kehittävämpää alkaa kirjaamaan ylös asioita, mistä on oikeasti syytä olla onnellinen ja iloinen.

Me ansaitsemme yleensä enemmän kuin annamme itsellemme edes lupaa unelmoida.

Elämä on meitä itseämme varten, ei ketään muuta

Suurin työmme täällä pallolla on pitää itsemme onnellisena. Emme ole täällä tekemässä puolisoamme iloiseksi tai vanhempiamme ylpeiksi.

Olemme täällä elämässä meidän omaa elämäämme ja olisi tosi kurjaa, jos tuhlaisimme sen niin ohikiitäviin asioihin kuin muiden miellyttämiseen.

Töissä sinut todennäköisesti korvataan alle viikossa, ei varmaan kannata silloin omistaa sille koko elämäänsä, vaan panostaa omaan hyvinvointiin. Tätä kannatta ainakin miettiä.

Toki työ on monelle myös intohimo, jolloin se tekee onnelliseksi. Silloin se kuuluu asioihin, jotka kuuluvat olennaisena osana onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Ihan kuten ne muutkin asiat mitkä pistävät hymyilyttämään.

Rakastamalla itseäsi osoitat miten monin eri tavoin rakastat myös muita

Osoittamalla itsellesi armollisuutta, hyväksyntää ja antamalla arvostusta, näytät miten kohtelet muita elämässäsi olevia ihmisiä.

Me ollaan täällä kaikki keskeneräisiä ja yritetään parhaamme, mutta mokia ja vahinkoja sattuu. Siksi on tärkeää hyväksyä ne ohjelmointivirheet mitä ei ole vielä ehditty koodata uusiksi. Vain erehtymällä voidaan oppia paremmiksi.

Itseään voi siis oppia rakastamaan vielä keskellä elämääkin, kun ensin opettelee puhumaan sisäisellä äänellään eri tavalla. Sen aloittaminen voi tuntua vähän oudolta ja ehkä hieman typerältäkin (ainakin kaikki kiitollisuuspäiväkirjat tuntuu musta), mutta palkitsevat lopussa.

Uutta kieltä ei opi ilman harjoitusta ja itselleen puhumisen sävyn muuttaminen vaatii monen monta toistoa. Ainakin mulla oli tapana sättiä itseäni huonosta kommunikaatiosta ja kohteliaisuuksien unohtamisesta. Enää en tee sitä.

Mulle kerran sanottiin et rakkaus ei ole sitä kun tykkää toisessa kaikista sen hyvistä ominaisuuksista, vaan sitä että rakastaa toista niiden huonojen ominaisuuksien takia. Mun mielestä tämä pätee aika kivasti myös itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen.

Hidasta elämää keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Voiko elämää enää hidastaa nelikymppisenä ja jos voi, niin miten se oikein tehdään?

Mulla on ollut jo pitkään tarve hidastaa mun elämää. Huomaan et luovuus ja ajatukset kärsivät jatkuvasta tekemisten listoista eikä suorittaminen enää tuo nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Silti hieman huolestuttaa, et jos kovin hidastelee ni putoaako ihan kokonaan kyydistä pois.

Lukeminen on loistava tapa rauhoittaa mieltä ja uppoutua yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos ja kunnia ei keskellä elämää enää innosta

Mun sielu huutaa iltateetä ja tähtien ihastelua takapihalla sen sijaan, että tekisin vielä seuraavan päivän presentaatiot valmiiksi ja suunnittelisin työpäivän minuutin tarkasti.

Jossain vaiheessa aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta enemmän kuin kiitosta ja kunniaa.

Sen sijaan, että saisin palkinnon hyvästä työsuorituksesta, kaipaan rauhallisia aamuja perheeni kanssa. Haluan keitellä kahvia, roikkua Instagramissa ja kommentoida höpsöjä juttuja viela hassumpiin julkaisuihin. En halua juosta ratikkaan, vaan kävellä rauhassa työpaikalle. Palaverista toiseen säntäily ei ole enää mun juttu ja sen sijaan et multitaskaisin, haen kupillisen ja keskityn tekemään yhden jutun ensin valmiiksi.

Mutta voiko ihmisen arvot muuttua näin radikaalisti keskellä elämää? Ja mitä sitten tapahtuu kun suorittajasta tuleekin yhtäkkiä tasaisen varma puurtaja?

En ehkä osaa vastata näihin asioihin, mutta sen tiedän ettei hidastaminen aina tarkoita irtisanoutumista tai normaaleista asioista huonommin suoriutumista.

Olen upottanut kaksikymmentä vuotta omaan uraani enkä aio heittää hyvää tulonlähdettä kaivoon. Siksipä mun on keksittävä tapoja hidastaa ja silti hoitaa hommat kuten ennenkin.

Yksi ratkaisu on tiettyjen tehtävien ulkoistaminen ja esimiehenä voin luonnollisesti myös pidentää projektien kokonaiskestoja. Ehkäpä tiimiläiset kiittävät vuoden lopussa, mistäs sitä tietää.

Mistä hidastaminen sitten kannattaisi aloittaa?

Mun mielestä ihan ekana tarttee tietää miksi haluaa hidastaa. Itsellä tarve lähti halusta nauttia jokaisesta päivästä eikä elää sellaista sitten kun -elämää. Siksi päätin, että ei sitten kun, vaan juuri nyt tällä hetkellä.

Lisäksi aloin arvottamaan aikaa. Nyt lasken itselleni kaikista kotitöistä tuntipalkkaa ja viikon lopussa arvioin voinko ulkoistaa tai siirtää jonkin kyseisistä puuhista toisaalle.

Tosin siivoaminen muuttuikin mun osalta melkein terapeuttiseksi läsnäoloharjoitukseksi, kun tajusin pystyväni uppoutumaan äänikirjoihin parhaiten niin et käsilläni on tekemistä. Suosittelen kokeilemaan!

Ps. Reseptin lukeminen ja sen noudattaminen samalla kun kuuntelee jännittävää kirjaa ei ole suositeltavaa. Unohdin mun mokkapaloista kananmunat sen takia 😂 niistä tuli melko mielenkiintoisia.

Oletko sä hidastanut sun elämää? Miten teit sen ja mistä aloitit?

Mä olen vasta alkumatkalla rauhallisemman elon tiellä, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ☺️

Menettämisen pelkoa keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Ylikehittynyttä menettämisen pelkoa lapsuuden traumoista vai persoonallisuustyyppiin kuuluvaa yleisanalysointia?

Kerroin ystävälleni unen, jossa perhetuttumme tuli yllättäen vaatimaan lastani itselleen. Ystäväni sanoi minulla olevan ylikehittynyt menettämisen pelko. Keskustelumme meni nopeasti aiheesta toiseen, mutta tyypilliseen tapaani jäin vatvomaan tätä asiaa, koska se voi hyvin pitää paikkansa tai sitten johtua vain INTJ persoonallisuustyyppiini kuuluvasta äärimmäisestä varautumisen tarpeesta, joka tuntuu olevan todella vieras konsepti kaikille muille maapallollamme eläville ihmisille paitsi persoonallisuustyypilleni.

Tiedostan olevani se ihminen joka varustautuu tai pikemminkin varautuu kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan väliltä, jopa mahdolliseen ydinlaskeumaan tai seuraavaan suurtulvaan puhumattakaan tällä hetkellä maapalloa kiertävistä kulkutaudeista, kuten korona.

Olen aina ollut tällainen: ylianalysoiva, yliajatteleva, äärimmäinen varautuja. Se on osa persoonallisuuttani sellaisena kuin itse itseäni tunnen ja miten muistan millainen olen aina ollut. Tietenkään kukaan ei voi muistaa ihan pikkulapsiaikoja ja omaa persoonallisuuden kehittymistään sieltä teini-ikään. Siksi varmaan serkkuni kädessä lukee: I will keep you wild, kun taas minä sain käteeni tekstin: I will keep you safe. Ehkä nämä kertovat meistä kahdesta kaiken mitä pitää kertoa.

Mutta mennään takaisin ystäväni kommenttiin, että menettämisen pelkoni on överiä. Jos se johtuu persoonasta joka varautuu jopa siihen, että joku voi viedä lapseni, niin silloin asialle ei ehkä kovin paljon ole tehtävissä. Jos se taas johtuu siitä, että oikeasti pelkään (jopa liiallisesti) menettäväni ihmisiä ja asioita ympäriltäni, niin asiaa varmaan pystyy työstämään.

Tunnistan kyllä itsessäni keski-iän mukanaan tuoman menettämisen tunteen ja huolen, että en ehkä ehdikään tehdä niitä kaikkia asioita mitä haluan vielä tehdä. Luulen, että se on tämä ikä, kun alkaa vihdoin todella ymmärtää ettei aikaa ole rajattomasti. Siksi sitä kai kutsutaan ikäkriisiksi 😉 ja siksi se varmaan tulee tiettyyn aikaan meille kaikille.

Oma tulkintani tilanteesta ja käydystä keskustelusta on seuraava: Vasta nyt, päästyäni kunnioitettavaan keski-ikään, hahmotan ajan olevan rajallista ja ymmärrän etten ole täällä ikuisesti. Siksi alitajuntani prosessoi irtipäästämistä, jotta kun se oikea hetki lopulta koittaa (toivottavasti pitkän ajan päästä) ei luopuminen ole niin raskasta.

Voi siis hyvinkin olla niin, että uneni oli mikä oli, ihan vain uni muiden joukossa, mutta silti sillä on suurempi merkitys mun oman henkisen kasvuni kannalta. En koskaan saa itsestäni pois sitä varautujaa, sitä joka pitää sinutkin turvassa vaikka väkisin, mutta pystyn opettamaan itselleni ymmärrystä ja armollisuutta ajatuksiani kohtaan.

Rakastu luovuuteen keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Olen kuunnellut äänikirjaa Big Magic: Uskalla elää luovasti ja siinä luovuus ikään kuin personoidaan. Siitä tehdään tyyppi, joka työskentelee yhdessä meidän kanssamme, ei meitä vastaan.

Jokainen on luova. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi luova. Me vain olemme sitä monin eri tavoin. Olisihan se järkyttävää, jos me kaikki olisimme Picassoja taulukankaiden kanssa. En välttämättä halua ajatella maailma, jossa silloin eläisimme.

Luovuutta näet on ihan ne päivittäisetkin askareet joita teemme kotona. Joku toinen on luova tyyppi viherkasvien kanssa, toinen taas remontissa ja kolmas autoa rassatessa. Ihminen on olemukseltaan luova olento, mutta ei aina muista huomata sitä.

Aina ei tunne oloaan kovin luovaksi

Meillä kaikilla on ajanjaksoja, kun emme tunne itseämme kovinkaan luoviksi. On hetkiä, kun elämästä suoriutumiseen menee kaikki energia. Tällöin keskittyminen on niukassa ja aika tuntuu katoavan to do -listoihin.

Silti me silloinkin toteutamme omaa luovuuttamme. Tai siten ainakin minä koen aikatauluttamisen ruuhkavuosina – perhekalenterin rakennus jos mikä vaatii aikamoista mielikuvitusta puhumattakaan viikon ruokalistan tekemisestä.

Olen joutunut opettelemaan olemaan eri tavalla luova taisteltuani tuota tuulimyllyä vastaan, jota ruuhkavuodeksikin kutsutaan. En ehkä kirjoita seuraavaa huippuromaania tai sävellä selloni kanssa sinfoniaa, mutta istutan kukkia kun ehdin ja kirjoitan näitä pieniä purskeita muiden iloksi ja pohdittavaksi.

Aamukahvin aikaan on kiva purkaa luovaa mieltä Instagramiin ja illalla istua alas näpertämään makramea, kun juttelee pojan kanssa koulupäivästä. Luova voi olla koko ajan, pienissä erissä ja tuhansin eri tavoin.

Millä tavalla sinä olit viimeksi luova?

Ps. Kirja Big Magic – Uskalla elää luovasti, löytyy ainakin Storytelistä äänikirjana. Se ei ollut erityisen pitkä ja siinä oli kohtuullisen hyvä lukija. Tosin nopeutin vauhtia hieman.

Kulkutaudit ja muut vitsaukset keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Tulihan se koronan mokoma meillekin ja pisti pakan ihan sekaisin. Ensimmäisenä sairastui juniori, sitten me muut. Onneksi sen vierailu oli nopea. Palkkioksi saimme täitä. Mitähän vielä?

Halusin kirjoittaa koko koronapostauksen yhteen ja samaan päiväkirjamaiseen julkaisuun, mutta olin liian väsynyt siihen. Vasta nyt muutaman viikon jälkeen alkaa olo taas olla melko normaali.

Meidän korona meni ohitse äärimmäisen kivuttomasti. Vain perheen juniori oli kipeä, kuumetta oli reippaasti ja särkylääkettä piti laskea ettei menny vuorokausiannokset ylitse. Koitin tehdä töitä sen minkä pystyin, mutta enimmäkseen köllöttelin pojan vieressä sohvalla. Onneksi oli Netflix viihdyttämässä.

Kulkutauti koronan selätettyämme paluu arkeen oli odotettua. Viisi päivää kotona ei kuulosta paljolta, mutta yllättävän hankalaa se on ilman oireita. Me pelattiin vielä vähän varmanpäälle ja vitkutettiin meidän omaehtoinen eristyksemme kahdeksaan vuorokauteen. Viimeiset kaksi päivää olivat jo aika tuskaisia niin meille vanhemmille kuin jälkikasvulle.

Palkkioksi paluusta arkeen toi poika meille koulusta mukanaan täitä. Niitä on nyt viimeinen viikonloppu häädetty shampoolla ja kammalla. Sainpahan loistavan syyn aloittaa kevätsiivouksen vähän aikaisemmin kuin aiempina vuosina. Nyt on pesty sohvanpäällisistä lähtien aivan kaikki.

Kyllä huomaa, että äitiys kasvattaa toleranssia kaikkea mahdollista kohtaan. Aiemmin olisin kiljunut kauhusta ajatellessani päätäitä, mutta nyt niidenkin häätäminen tukkaa kampaamalla tuntuu vain yhdeltä arjen rutiinilta lisää. Aikamoisia aikoja sitä tosiaan eletään.

Alkaa vaan huolestuttamaan, että mihin tämä meidän universumimme yrittää meitä valmistaa lahjoittamalla kasan kaikenmoisia vitsauksia. Puhumattakaan maailman tilanteesta noin yleisemmällä tasolla. Noh, se on ihan toinen blogipostaus se.

Tämän julkaisun tarkoitus oli olla ikään kuin anteeksipyyntö sille, että en ehtinyt viikonloppuna kirjoittaa mitään järkevää. Olin liian kiireinen pyykinpesussa ja täiden häädössä 😅

Lisää energiaa keskelle elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Laitoinpa googleen hakusanaksi: lisää energiaa keski-ikään, ja sain vinkkejä laihduttamiseen. Sekö tosiaan on ihmiskuntamme ainoa neuvo keski-iän kynnyksellä olevalle ihmiselle?

Haulla koitin etsiä vinkkejä pysyä virkeänä ja läsnäolevana kiireisen arjen keskellä. En todellakaan etsinyt vinkkejä laihduttamiseen tai energiansaantini vähentämiseen. Tässähän on kyse aivan päinvastaisesta! Siksi tekee mieli optimoida tämä teksti haulle: ”Lisää energiaa keski-ikään” ja täyttää se kaikenlaisella positiivisella sepustuksella Beroccasta.

Ei sillä, että Beroccassa olisi jotain vikaa. Ei todellakaan. Juon sitä itsekin. Tietenkin. Pysyäkseni virkeänä, mutta en laihduttaakseni. Lisäksi olen lopettanut tupakoinnin. Sekin virkeyden ja energian takia. Kaipaan silti muita vinkkejä hetkellisiin väsymyspuuskiin ja ahdistuskohtauksiin. Eikö niitä tule kaikille keski-ikäisille naisille ihan jo lähestyvien vaihdevuosien muodossa?

Mistä sitten energiaa keskelle elämää?

  • Ne väittävät, että liikunnalla olisi merkitystä. Niinpä päätin ryhtyä juoksemaan. Tästä tulee hyvin mielenkiintoista, koska tämä lukutoukka ei muuten kovin helpolla lenkille ole elämänsä aikana lähtenyt
  • Aion syödä hyvin. Tämä tarkoittaa, että syön myös töissä enkä vain skippaa lounasta ja korvaa sitä kahvilla. Pitkällä tähtäimellä energiaa saa energiasta, polttoaineesta, jota jokaisen kroppa tarvitsee
  • Ajattelu rentouttaa ja kasvattaa luovuutta. Aion siis varata jokaiselta päivältä vähintään puoli tuntia pelkkään ajatteluun, koska luovuus tuo energiaa.
  • Aion jatkossakin kieltäytyä tapaamisista, jotka eivät tuo minulle välitöntä pirskahtelevaa iloa. Sosiaalisten suhteiden konmarittaminen on minun tapani saada lisää energiaa keskelle elämää. Suosittelen sitä kaikille. Aina ei ole pakko mennä vanhempainiltaan tai leipoa harrastusten myyjäisiin.
  • Ulkoista kaikki mitä voit talouden rajoissa. Se joku muu käy minun puolestani jo kaupassakin, joten tällä viikolla testataan, jos se alkaisi vielä siivoamaan kotonani. On etuoikeutettua ostaa siivouspalveluita, mutta rehellisyyden nimissä viihdyn paremmin tässä läppärin ääressä kuin imuri kädessä.

Tulisiko mieleesi vielä muita asioita millä saisi lisää energiaa keskelle elämää?

Keskellä elämää vai keskinkertaista elämää?

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Pohtiessani nimeä blogilleni jouduin tosissani arvioimaan elänkö keskellä elämää vai keskinkertaista elämää. En vieläkään ole ihan varma kumpaan suuntaan vaaka oikeasti kallistuu, mutta päädyin silti ajattelemaan elämäni olevan nyt melko lailla keskinkertaisesti keskipaikkeilla.

Valtaosa meistä on ihan tavallisia keskinkertaisia tyyppejä. Niin sitä olen minäkin. Ei tässä elämässä kovin monelle jaeta pikavoittoa erinomaisuuteen. En itseasiassa taida tietää ainuttakaan, joka sellaisen olisi saanut. Toki toisinaan tuntuu siltä, että onnellisuuden eväät jaetaan jokseenkin epätasaisesti ja toiselle tulee raskaampia rasteja kannettavaksi kuin toiselle.

Mitä keskinkertaisuus sinusta on? Minulle se on synonyymi tavalliselle, normaalille. Se ei missään nimessä tarkoita huonoa ja siksi harkitsin tämän blogin nimeksi myös vaihtoehtoa: keskinkertaista elämää eikä keskellä elämää. Jälkimmäinen kuitenkin voitti, tosin vain niukasti.

Minusta on kurjaa, että nykypäivänä ihannoidaan supersuorittajia, jotka osaavat mystifioida oman erinomaisuutensa tuotteeksi, jolla elättävät itsensä. Muutama vuosi sitä liitoa ja takki alkaa olla varmasti melko tyhjä. Oman urani alussa otin paineita ja koitin multitaskata elämää, kuten nämä superihmiset, joita silloin ihannoin. Pakko tunnustaa, että en ihannoi enää. On ihan pöljää olla kolmekymppisenä lataamossa ihmettelemässä, että miten siinä silleen kävi.

Siksi haluan listata ainakin muutaman syyn olla ylpeä keskinkertaisuudestani:

  • Sydän ja aivot kiittävät, kun eivät ole jatkuvassa paineessa suorittamassa kymmentä asiaa kerralla
  • Riittävän hyvä on suorastaan erinomaista, kun tekee sen onnellisena eikä stressaantuneena
  • Keskinkertaisuuteni ei suinkaan tarkoita, että olisin tyhmä. En vain halua höntyillä koko ajan.
  • Tavallinen arki on ihan yhtä merkityksellistä kuin se toisenlainen ihannoitu elämä
  • Lapseni rakastaa minua, vaikka en saisikaan vuoden äitinä olemisesta palkintoa, läsnäolo riittää

Oman hyvinvoinnin kannalta on hyvä, että ei yritä olla kaikessa paras, vaan hyväksyy keskinkertaisuuden. Mahdottoman tavoittelu meinaan uuvuttaa, en suosittele sitä. Olen kokeillut. Siksi on ihan hyvä olla keskinkertainen, keskellä elämäänsä elävä nainen. Se tarkoittaa, että olen riittävän hyvä kaikkeen, en missään oikeastaan huono, mutta en erinomainenkaan. Ja se on ihan ok.

Kevätpäiväntasaus, keski-ikäisyys ja kuiskaus keskeltä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid4 kommenttia

Aion omistaa tämän blogin keski-ikäiselle itselleni, keskellä elämää, kun mikään ei ole vielä valmista, mutta ei vasta aloitettuakaan. Keskeltä on onneksi hyvät näkymät niin eteen kuin taaksekin.

Voisi kuvitella, että nelikymppisellä ihmisellä on parempaakin tekemistä kuin kirjoitella blogia päivittäin, mutta minulle tämä on omanlaistaan terapiaa. Siksi aloitan suomenkielisen blogin pitämisen vain muutama kuukausi englanninkielisen aloitettuani. Ja koska kevätpäiväntasauksena maailmassa on edes jokseenkin tasapaino, aion omistaa tämän uuden blogini keskellä elämää olevalle naisihmiselle, joka rakastaa hitaita ja aikaisia aamuja, sellon soittoa sekä kaupunkikahviloita.

Minusta keski-ikäistyminen on ihan jees, vaikka se tuokin mukanaan monenlaista mietittävää. En ehkä vielä sanoisi potevani varsinaisesti ikäkriisiä, mutta kyllä tämä blogi tulee kovasti keskittymään työn ja vapaa-ajan pohdintoihin, erilaisiin elämänvalintoihin ja ylipäänsä asioihin, joista rakentuu onnellisuus.

Tällä hetkellä istun keittiön pöydän äärellä, otin juuri kupillisen kahvia ja vähän väliä silmäni vilkaisevat pöydällä olevaa Home in Garden -kukkakaupan kimppua, jonka tilasin eilen Woltilla kotiin. Harkitsen lähtöä Helsinkiin (asun Espoossa keskiluokkainen kun olen) ja haaveilen lattesta kaupunkikahvilassa.

En toki sen takia, että omassa kupissani olevassa kahvissa jotain vikaa olisi, vaan sen takia, että tuntisin tekeväni jotain. Erityisesti tänä vuonna ajatukseni ovat enenevässä määrin pyörineet merkityksellisyyden pohdintojen parissa, mutta niistä juttua sitten myöhemmissä kirjoituksissa.

Keskellä elämää oleminen ei meinaan ole pelkästään leikkokukkien tilaamista kotiin ja kahvin keittämistä sunnuntai-iltapäivänä:

  • Se on myös yksinäisiä hetkiä sohvalla, kun ruuhkavuosien tiimellyksessä moni tuttava on etääntynyt omiin harrastuksiin, perhe-elämään ja noh, keskelle omaa elämäntarinaansa.
  • Se on kävelylenkkejä liukastumista peläten ja samalla maailmaa kiroten, kun keskivartalolle on kerääntynyt talvikuukausina pari ylimääräistä kerrosta.
  • Se on kiireisiä aamuja, kouluun viemisiä ja kokouksiin ehtimisiä
  • Se on viikonloppuja viinilasin ja suosikkisarjan viimeisimmän jakson kanssa

Jos mikään listauksessa olevista edes hiukkasen resonoi, niin toivon sinun laittavan blogini seurantaan tai jättävän kommentin luettuasi postaukseni. Ehkäpä tällöin keskellä elämää oleminen ei ole niin itsenäistä puuhaan kuin kuvittelen, vaan saan matkalle mukaan myös muita samassa tilanteessa olevia.

⇢ Jos yhtään kiinnostaa, niin sen englanninkielisen blogini löytää osoitteesta: myintjlife.com ja se keskittyy oman persoonallisuustyyppini pohdiskeluun. Aloitin senkin blogin vasta tänä vuonna, ihan vain ihmetelläkseni omia ajatuksiani suhteessa muiden ajatuksiin ja toimiin.