Avainsana: keski-ikäisyys

Täysikuu vesimiehessä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kuun vaiheet vaikuttavat meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Jotkut kärsivät unettomuudesta, toiset ehkä levottomuudesta. Miten kuu vaikuttaa sinuun?

Viime yö meni taas vähän penkin alle. Oli turkasen kuuma ja kolmen aikaan pyöriskelin levottomana kunnes luovutin ja hipsin alakerran sohvalle.

Meidän kivilattia pitää alakerran aina viileänä, joten sain happea (sitä mikä tuntui yläkerrasta olevan loppu) ja lopulta vielä unen päästä kiinni.

Täysikuu kutsuu rauhoittumaan ja etsimään tasapainoa elämään

Tähän aikaan kuukaudesta pysähdyn aina paikoilleni tarkastelemaan edellisen kuun vaiheen asioita.

Löysin itsestäni aivan uusia puolia heinäkuun lopulla, kun osallistuin musiikkileirille ja jouduin tekemään oman osuuteni orkesterissa soittamisesta.

Ihmekkös tuo, että asia vieläkin on mielenpäällä. Vapaa vesimies näet on tiimityöntekijä, kun taas itsenäinen leijona aikamoinen sooloilija. Meidän elokuun (eli leijonan) täysikuu sattuu olemaan juuri nyt vesimiehessä 😊

Tässä kuussa nämä kaksi (leijona ja vesimies) tarvitsevat toisiaan. Kuu vetää ääripäitä yhteen ja rakentaa tasapainoa. Se auttaa vesimiestä ottamaan vastuuta tiimissä ja samanaikaisesti rauhoittaa leijonaa kuuntelemaan.

Esimerkiksi minulle (leijona) tekee hyvää löytää ryhmätyön arvo ja ymmärtää ettei muiden huomioon ottaminen millään tavalla vähennä omaa loistettani. Päinvastoin saan mahdollisuuden loistaa yhdessä heidän kanssaan, ihan kuten tein osana isoa kamariorkesteria.

Joskus oman polaarisen ääripäänsä lähempi tarkastelu avaakin ihan uusia ulottuvuuksia ja ymmärrystä itsestään. Täydenkuun aikaan tällainen pohdiskelu on vain hyvästä. Mitäpä muutakaan tekisimme odottaessamme unta saapuvaksi 😉

💡 Jos aihe kiinnostaa enemmänkin ja haluat jutella, niin mut löytää instagramista @my.escapist.life 👉 Pistä tili seurantaan ja tule höpöttelemään.

Rauhallinen Samos auttoi hidastamaan keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kreikan kahdeksanneksi suurin saari Samos on täydellinen lomakohde rauhaa rakastavalle keski-ikäiselle, joka ei kaipaa viiden tähden illallisia eikä isoja bileitä palmujen alla.

Ostimme kolme viikkoa ennen lähtöä Kreikan Samokselle matkan. Saaren valintaan vaikutti jo loppuun asti kulutettu Kreeta ja Rodosta sekä Kosia tuntemani vastenmielisyys. Niiden maine bilesaarena ei houkutellut yhtään, koska tavoitteena oli aloittaa loma rentoutumalla, eikä juhlimalla.

En juurikaan tutkinut Samoksen saarta ennakkoon. Pieni kurkistus wikipediaan riitti vahvistamaan käsitystäni rauhallisesta saaresta lähellä Turkin rannikkoa. Kokonaisuudessaan Samos on vain 45 kilometriä pitkä ja noin 19 kilometriä leveä, ei mikään jättiläinen ja yhden päivän aikana näkeekin saaresta autolla jo suuren osan, jos ei pysähtele pitkiksi ajoiksi.

Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa

Laadukas hotelli Sirena Residence & Spa sijaitsi Kampoksessa ja me varattiin Sirenan sisar hotellista Sirena Villagesta kaksio. Kyseessä oli omalla sisäänkäynnillä, kokonaan muista rakennuksista erillään oleva asunto pienessä kylässä, josta olisi voinut varata myös yhdessä tasossa olevia hieman pienempiä asuntoja.

Kuva yksiöstä Sirena Village, Samos

Ennen varausta varmistettiin, että meidän huoneistosta varmasti löytyy ilmastointi, koska 35 asteen helteillä ei ilman sitä pärjää. Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa ja erityisesti Kreetalta oppineena voin sanoa ettei näillä saarilla sängyt tai vessat ole aina siitä parhaimmasta päästä.

Tässä iässä sitä osaa jo arvostaa hyvää patjaa, vaikka ei keski-ikäisenä vielä mistään suurista vaivoista kärsikään. Silti alakerran sänky, jossa nukuin kahdeksanvuotiaani kanssa, tuntui enemmän kidutuslaitteelta kuin sängyltä. Onneksi puolisoni kelpuutti sen loppulomansa ajaksi, joten sain oman residenssin paremmalla sängyllä yläkerrasta.

Vuokra-autolla enemmän irti Samoksen saaresta

Muutama päivä me jaksettiin vain makoilla altaalla ja sitten iski tekemisen meininki. Kreikassa parasta on luotettavat ihmiset, joten vuokrattiin auto (avoauto) ja suunnattiin tutkimusretkelle.

Matkalla Karlovasiin nähtiin monia viinitiloja ja tietenkin oliivipuita. Samoksen maanviljely tuottaa tupakkaa, viiniä, hunajaa, oliiviöljyä, sitrushedelmiä, viikunoita ja manteleita. Turismi luonnollisesti on suuri työllistäjä myös. Netistä luin, että Samoksella viljellään Muscat -rypälettä.

Isoja ja kauniita kaupunkeja saarella ovat Kokkari, Samos (pääkaupunki ja Pythagorion. Erityisesti näistä jälkimmäinen oli mun mieleen pitkän kävelykadun ja kauniin sataman takia. Olisin voinut viettää kaupungissa useamman päivän ja veikkaanpa, että seuraava matka saattaa suuntautua sinne.

Meidän hieno Suzuki Jimny, vuora-auto Samoksella.

Rauhoittuminen ja irtipäästäminen oli saaren paras anti

Itselleni henkilökohtaisesti saaren paras anti oli rentoutuminen. Pitkä ja raskas kevät töissä jäi kokonaan taakse ja avoauton takapenkillä tukka hulmuten istuminen auttoi päästämään irti menneestä.

Mikään ei voita läsnäoloa, yhdessä tekemistä 💙

Viikon mittaisen irtioton jälkeen kotiin palaaminen tuntui todella hyvältä ja parasta tietenkin oli se, että lomaa oli jäljellä vielä kolme viikkoa. Tätä kirjoittaessa istun appiukon luona Kajaanissa ja huomenna olemme suuntaamassa Vaalaan puolison suvun mökille.

Loma on puolessa välissä ja vielä paljon on kokematta. Olo on silti seesteisempi kuin aikoihin, iso kiitos siitä kuuluu Samoksen saarelle.

Oikeudellisia menetyksiä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

En usko, että yhdenkään valkoisen, aikuisen heteromiehen on koskaan elämässään tarvinnut pelätä oikeuksiensa menettämistä.

Sen sijaan tuon pienen ryhmän ulkopuolelle jääneet ovat vuorotellen vainottuja, ahdistettuja, oikeudettomia, orjuutettuja, sodan jaloissa…. Lista on käytännössä loputon.

Mutta miksi me täällä Suomen takapajulassa olisimme huolissamme siitä mitä maailmalla tapahtuu?

Yhdysvaltojen politiikka ei kuulu meille eikä me siihen voida vaikuttaa, mutta se väistämättä näyttää esimerkkiä ja synnyttää epätoivottua liikehdintää. Epätoivottua erityisesti naisten (ja sitä kautta myös muiden vähemmistöjen) kannalta.

Koska en todellakaan usko, että tämä trendi mitä nyt näemme, päättyisi vain aborttilainsäädännön kumoamiseen. Ei todellakaan. Seuraavaksi ovat vuorossa muut vähemmistöryhmät, ne jotka ”valkoinen mies” kokee valtansa uhaksi. (Sori kundit, ei saisi yleistää, mut ottaa niin otsalohkoon 🤯)

Naiset nousivat jo liian iholle ja siksi heidän elämäänsä oli pakko puuttua, jos ei muuten niin rajoittamalla oikeuksia päättää omasta kehostaan. Olisihan se nyt ihan kamalaa, jos me emme olisi kotona lieden edessä vatsa pystyssä, vaan tekisimme politiikkaa siinä missä hekin.

Joukkoraiskauksia Ukrainassa, oikeuksien menetystä Yhdysvalloissa

Eniten minua näissä maailman muutoksissa ihmetyttää naisiin kohdistuvan vihan määrä. Syntyykö se katkeruudesta, pelosta vai mistä? Vai onko takana jälleen ”uskonto”, jonka varjolla voidaan tehdä mitä vain?

Suomessa kärvistelemme perheväkivallan varjossa ja vaikka vaimoa ei enää muutamaan kymmeneen vuoteen ole saanut raiskata, kohdistuvat himot sitten muihin naisiin ahdistelun ja häirinnän kautta. Näistäkin näyttää riittävän esimerkkejä, jo ihan lähiajalta.

Kun rangaistus raiskauksesta on pienempi kuin rangaistus abortista, on aika selvää ketä vastaan tässä oikein soditaan.

Suomen puuhastelut ovat kuitenkin mitättömiä verrattuna maailmalla tapahtuvaan naisiin kohdistuvaan vainoon ja väkivaltaan. Joku professori (mielellään mies) voisi jossain vaiheessa oikeasti tutkia tätä asiaa, koska jos nainen sen tekee, ei mies sitä kuitenkaan uskoisi. Huoh…

Voisivatko miehet nousta puolustamaan tyttäriensä oikeuksia?

Niin toivoisin, että ne isät, veljet ja pojat, joiden elämässä on naisia, nousisivat esiin ja puolustaisivat heidän oikeuksiaan. Välillä tuntuu siltä, että he vain istuvat lamaantuneena hiljaa television edessä tekemättä mitään tilanteelle.

Kyllä tuntuisi minusta pahalta, jos oma poikani haluaisi minulta riistää ihmisoikeuksia, jotka hän itse ottaa itsestäänselvyytenä. En tiedä miten selviäisin siitä. Puhumattakaan siitä, että kyseisiä päätöksiä tekemässä olisi aviomieheni.

💙💙💙

Ps. Kirjoituksesta saattanee heijastua järkytykseni maailman tilanteesta. Ehkä se saakin nousta esiin. Minulla ei juuri nyt ole kovin paljon positiivisia ajatuksia viimeaikojen päätöksistä.

Juhannustaikoja keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Ennen jaksoi jussina painaa bileistä toiseen ja hillua Hangon hiekkarannalla pikku pikku bikineissä. Sitä odotti eniten kuplivan juoman huuruisia jatkoja ja heilaa, jonka kanssa heilua aamu kuuteen kuin rauhaisaa aamukahvia mökin terassilla.

Keskellä elämää ajatus saunasta, grillaamisesta ja porealtaasta kuulostaa seinkailulta. Veden hiljainen liplatus tai rauhaisa ilta laiturinnokassa on jo tosi eksoottista ja jännittävää. Juhannustansseista nyt puhumattakaan!

Juhannuksen perinteet ovat monelle suomalaiselle juhlantäyteiset. Niin ne on myös itselle, ihan samaan tapaan kuin joulukin. Juhannuksena on myös ollut tapana tehdä erilaisia taikoja, joilla on nähty tulevaisuuteen. On haluttu ennustaa tulevaa puolisoa tai lapsien lukumäärää. Enää sekään ei ole ajankohtaista. Elämä on tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa.

Yksisarvisia ja glitteriä –Tarvitsetko sitä todella?

Lapseni kysyi multa tänä aamuna, että miksi äiti sinulla ei ole koskaan tylsää. Nauroin ja sanoin et viihdyn hyvin omien ajatusteni kanssa. En tarvitse viihdykkeitä viihtyäkseni 🤗

Koko ajatus tuntui pienestä pojasta tosi oudolta. Ehkä hänen täytyy sitä vielä vähän aikaa pohtia. Kahdeksanvuotiaana on vaikeaa hahmottaa aikuisten ajatuksia ja sitä, miksi he eivät odota asioita samalla tavalla kuin itse odottaa.

Ehkä sitä nuorena kaipaakin kaikenlaista glitteriä elämäänsä, koska ajatukset eivät vielä ole valmiita. Ne yksisarvisetkin ovat tärkeitä, ne vievät ajatukset pois itsestä ja kasvukivuista.

Saattaapi olla, että vasta keskellä elämää on valmis rakentamaan itse sellaisen elämän mihin haluaa herätä jokainen aamu. Enää sellaisen elämän saamista ei pidä jonain mystisenä asiana, jota ennustetaan tyynyn alle laitettavista kukista.

Itse ainakin olen onnellinen tässä ja nyt, ja haluan herätä juuri tähän aamuun kiitollisena. Kahvikin on omalla terassilla kuuden aikaa kuplajuomaa kovempaa valuuttaa.

Välinpitämättömyydestä keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Tällä viikolla olen useampaan otteeseen törmännyt välinpitämättömyyteen. Se on noussut esille töissä, osittain ihmissuhteissa ja myös uutisissa.

Mulle välinpitämättömyys on mystinen käsite, jota on vaikea ymmärtää. Siksi tämä blogipostaus on omistettu käsitteen hahmottamiselle. Joudun ehkä analysoimaan välinpitämättömyyden käsitettä muissa konteksteissa erikseen.

Mitä välinpitämättömyys sitten on?

Wikisanakirja määrittää välinpitämättömyyden sellaiseksi, että henkilö ei välitä jostain asiasta tai toisesta tai toisista ihmisistä.

Käsitän sen vähän samalla tavalla, mutta muutamalla erolla. Esimerkiksi yleinen välinpitämättömyys on mielestäni tila, johon ihmiset ajautuvat suojellakseen itseään pettymyksiltä tai turhautumiselta. On tavallaan helpompaa olla välittämättä mistään, jotta omat tunteet säästyvät.

Koska asioista välittäminen vaatii energiaa, on helpompaa olla välittämättä mistään säästääkseen sitä nimenomaista energiaa asioihin, jotka kiinnostavat eniten. Tämä on mielestäni toinen ilmiö, joka liittyy välinpitämättömyyteen, niin sanottu laiska välinpitämättömyys.

Sitten on olemassa välinpitämättömyyden kolmas aspekti, jossa ihmiset ymmärtävät asian tärkeyden tai toisen henkilön tärkeyden ja ehkä omalla tavallaan välittävät, mutta eivät kuitenkaan riittävästi näyttääkseen tai toimiakseen asioiden edestä.

Sanon tätä kolmatta aspektia piilovälittämiseksi, koska hyvin motivoituneena tällainen henkilö näyttää kyllä välittävänsä, vaikka ulkoisesti voi vaikuttaa siltä ettei häntä kiinnosta. Mielestäni tätä esiintyy tosi paljon työpaikoilla. Ikään kuin salaa välitetään asioista, mutta esitetään muita matkimalla ettei kiinnosta.

Tunnistatko itsessäsi näitä välinpitämättömyyden tyyppejä tai hetkiä, jolloin olet kokenut välinpitämättömyyttä?

Positiivinen välinpitämättömyys

Mun mielestä on olemassa myös positiivista välinpitämättömyyttä. Sellaista mikä oikeasti suojelee ja minkä avulla on mahdollista selviytyä kiperistä tilanteista.

Joku toinen voisi kutsua tällaista positiivista, kiperässä tilanteessa välinpitämättömänä pysymistä valehteluksi, tai esittämiseksi, mutta mä koen sen selviytymisenä. Joskus on pakko esittää välinpitämätöntä suojatakseen jotain arvokasta, jota toinen voisi käyttää sinua vastaan.

Vallan väärinkäyttö on hyvin yleistä ja on mielestäni ihan tervettä käyttäytyä toisinaan välinpitämättömästi, vaikka kyseisellä asialla oikeasta olisi enemmänkin väliä. En koe sitä valehteluna, vaikka monelle tilanne saattaa sellaista edustaa.

Tällainen opittu positiivinen välinpitämättömyys saattaa myös estää provosoitumasta tilanteissa, missä toinen hakee tahallaan konfliktia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Meillä ihmisillä vain on taipumus jäädä vänkäämään, joko halussamme painostaa toinen ajattelemaan samalla tavalla tai halussamme miellyttää toista henkilöä, mutta siitä toisella kertaa sitten lisää.

Mutta miksi välinpitämättömyys keskuudessamme kasvaa? Miksi siitä on muodostumassa kansantauti, jossa järkevätkin ihmiset esittävät olevansa välinpitämättömiä?

Rakasta itseäsi Keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Itsensä rakastamisella on suomalaisessa kulttuurissa ikävä kaiku. Se on sääli, koska itsensä arvostaminen on se ensimmäinen askel onnellisempaan elämään.

Ulkopuolisuuden tunne, arvottomuuden tunne, merkityksettömyyden tunne… jatkanko vielä? Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa kokenut näistä jotain.

Varsinkin ulkopuolisuus on itsellä ollut todella usein läsnä johtuen ehkä persoonastani, joka ei aina ole kaikkein helpoin ja sosiaalisesti lahjakkain. Siksipä oon joutunut tekemään rutosti hommia sen eteen, että en ole antanut muiden määrittää itseäni. Ja voin muuten sanoa ettei se aina ole ollut ihan helppoa.

Itsensä rakastamisen ABC alkaa arvostamisesta

Lakkaa arvostelemasta itseäsi ja asioita joita teet! Lopeta se heti. Älä enää koskaan puhu itsestäsi huonosti, ethän tee niin toisillekaan?

Jatkuva arvostelu on kuluttavaa eikä johda mihinkään. Sen sijaan, että nypit jokaista asiaa elämässäsi (tai muiden elämässä) on ehkä kehittävämpää alkaa kirjaamaan ylös asioita, mistä on oikeasti syytä olla onnellinen ja iloinen.

Me ansaitsemme yleensä enemmän kuin annamme itsellemme edes lupaa unelmoida.

Elämä on meitä itseämme varten, ei ketään muuta

Suurin työmme täällä pallolla on pitää itsemme onnellisena. Emme ole täällä tekemässä puolisoamme iloiseksi tai vanhempiamme ylpeiksi.

Olemme täällä elämässä meidän omaa elämäämme ja olisi tosi kurjaa, jos tuhlaisimme sen niin ohikiitäviin asioihin kuin muiden miellyttämiseen.

Töissä sinut todennäköisesti korvataan alle viikossa, ei varmaan kannata silloin omistaa sille koko elämäänsä, vaan panostaa omaan hyvinvointiin. Tätä kannatta ainakin miettiä.

Toki työ on monelle myös intohimo, jolloin se tekee onnelliseksi. Silloin se kuuluu asioihin, jotka kuuluvat olennaisena osana onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Ihan kuten ne muutkin asiat mitkä pistävät hymyilyttämään.

Rakastamalla itseäsi osoitat miten monin eri tavoin rakastat myös muita

Osoittamalla itsellesi armollisuutta, hyväksyntää ja antamalla arvostusta, näytät miten kohtelet muita elämässäsi olevia ihmisiä.

Me ollaan täällä kaikki keskeneräisiä ja yritetään parhaamme, mutta mokia ja vahinkoja sattuu. Siksi on tärkeää hyväksyä ne ohjelmointivirheet mitä ei ole vielä ehditty koodata uusiksi. Vain erehtymällä voidaan oppia paremmiksi.

Itseään voi siis oppia rakastamaan vielä keskellä elämääkin, kun ensin opettelee puhumaan sisäisellä äänellään eri tavalla. Sen aloittaminen voi tuntua vähän oudolta ja ehkä hieman typerältäkin (ainakin kaikki kiitollisuuspäiväkirjat tuntuu musta), mutta palkitsevat lopussa.

Uutta kieltä ei opi ilman harjoitusta ja itselleen puhumisen sävyn muuttaminen vaatii monen monta toistoa. Ainakin mulla oli tapana sättiä itseäni huonosta kommunikaatiosta ja kohteliaisuuksien unohtamisesta. Enää en tee sitä.

Mulle kerran sanottiin et rakkaus ei ole sitä kun tykkää toisessa kaikista sen hyvistä ominaisuuksista, vaan sitä että rakastaa toista niiden huonojen ominaisuuksien takia. Mun mielestä tämä pätee aika kivasti myös itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen.

Hidasta elämää keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Voiko elämää enää hidastaa nelikymppisenä ja jos voi, niin miten se oikein tehdään?

Mulla on ollut jo pitkään tarve hidastaa mun elämää. Huomaan et luovuus ja ajatukset kärsivät jatkuvasta tekemisten listoista eikä suorittaminen enää tuo nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Silti hieman huolestuttaa, et jos kovin hidastelee ni putoaako ihan kokonaan kyydistä pois.

Lukeminen on loistava tapa rauhoittaa mieltä ja uppoutua yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos ja kunnia ei keskellä elämää enää innosta

Mun sielu huutaa iltateetä ja tähtien ihastelua takapihalla sen sijaan, että tekisin vielä seuraavan päivän presentaatiot valmiiksi ja suunnittelisin työpäivän minuutin tarkasti.

Jossain vaiheessa aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta enemmän kuin kiitosta ja kunniaa.

Sen sijaan, että saisin palkinnon hyvästä työsuorituksesta, kaipaan rauhallisia aamuja perheeni kanssa. Haluan keitellä kahvia, roikkua Instagramissa ja kommentoida höpsöjä juttuja viela hassumpiin julkaisuihin. En halua juosta ratikkaan, vaan kävellä rauhassa työpaikalle. Palaverista toiseen säntäily ei ole enää mun juttu ja sen sijaan et multitaskaisin, haen kupillisen ja keskityn tekemään yhden jutun ensin valmiiksi.

Mutta voiko ihmisen arvot muuttua näin radikaalisti keskellä elämää? Ja mitä sitten tapahtuu kun suorittajasta tuleekin yhtäkkiä tasaisen varma puurtaja?

En ehkä osaa vastata näihin asioihin, mutta sen tiedän ettei hidastaminen aina tarkoita irtisanoutumista tai normaaleista asioista huonommin suoriutumista.

Olen upottanut kaksikymmentä vuotta omaan uraani enkä aio heittää hyvää tulonlähdettä kaivoon. Siksipä mun on keksittävä tapoja hidastaa ja silti hoitaa hommat kuten ennenkin.

Yksi ratkaisu on tiettyjen tehtävien ulkoistaminen ja esimiehenä voin luonnollisesti myös pidentää projektien kokonaiskestoja. Ehkäpä tiimiläiset kiittävät vuoden lopussa, mistäs sitä tietää.

Mistä hidastaminen sitten kannattaisi aloittaa?

Mun mielestä ihan ekana tarttee tietää miksi haluaa hidastaa. Itsellä tarve lähti halusta nauttia jokaisesta päivästä eikä elää sellaista sitten kun -elämää. Siksi päätin, että ei sitten kun, vaan juuri nyt tällä hetkellä.

Lisäksi aloin arvottamaan aikaa. Nyt lasken itselleni kaikista kotitöistä tuntipalkkaa ja viikon lopussa arvioin voinko ulkoistaa tai siirtää jonkin kyseisistä puuhista toisaalle.

Tosin siivoaminen muuttuikin mun osalta melkein terapeuttiseksi läsnäoloharjoitukseksi, kun tajusin pystyväni uppoutumaan äänikirjoihin parhaiten niin et käsilläni on tekemistä. Suosittelen kokeilemaan!

Ps. Reseptin lukeminen ja sen noudattaminen samalla kun kuuntelee jännittävää kirjaa ei ole suositeltavaa. Unohdin mun mokkapaloista kananmunat sen takia 😂 niistä tuli melko mielenkiintoisia.

Oletko sä hidastanut sun elämää? Miten teit sen ja mistä aloitit?

Mä olen vasta alkumatkalla rauhallisemman elon tiellä, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ☺️

Keskellä elämää pohdintoja: Avointa onnellisuutta vai piiloteltua elämää?

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kuinka usein olet piilotellut sosiaaliselta medialta asioita, jotka ovat tehneet sinut onnelliseksi?

Tänään Instagramin puolella tuli vastaan mahtava kirjoitus nimimerkiltä @akiespa, jossa hän pohtii disclaimer-kulttuuria ja sitä miten se vaikuttaa meidän käyttäytymiseemme sosiaalisessa mediassa.

Kirjoitus herätti välittömästi tunteita, koska ainakin minä syyllistyn usein vähättelemään tai piilottelemaan omia asioitani somen puolella. Ja pakko tunnustaa, että joskus jopa piilottelen keskiluokkaista keski-ikäisyyttäni disclaimerin ja vihakommettien pelossa. Ja nyt luonnollisesti ahdistelen tätä blogikirjoitusta. Mitä tämän jälkeen tapahtuu?

Oletko sä koskaan piilotellut asioitasi somelta dissauksen pelossa?

Ehkä kaikkia ei ahdista vihakommentointi tai dissaaminen. Jotkut osaavat jättää sen omaan arvoonsa ja jatkaa eteenpäin tehden sosiaaliseen mediaan juuri niitä juttuja mitä haluavat tehdä. Iso respect heille!

Minä kuitenkin huomaan toistuvasti jättäväni monia asioita laittamatta someen (erityisesti Instaan), koska olen huomannut siellä suurta kyvyttömyyttä nähdä kolikon toiselle puolelle. Toki on pakko hyväksyä, että elämänvalintani eivät ehkä ole kaikkien mielestä ok.

Mitä sitten piilottelen sosiaaliselta medialta?

Se onkin tosi hyvä kysymys. Piilottelen ainakin taloudellista vakautta. Toki se saattanee näkyä vahingossa ulospäin, kun kuvassa onkin shampanjaa Alkon halvimman kuoharin sijasta. Instagram on upottanut minuun tunteen, etten saa kertoa ostavani kirjoja tai juovani shampanjaa, koska se on leveilyä ja turhaa kuluttamista ja ylenmääräistä pröystäilyä, josta minun pitäisi olla pahoillani koska olen keski-ikäinen, keskituloinen ja keskinkertainen nainen, jonka syytä ovat maailmassa käytännössä kaikki. Jopa se, että naapurin ukolla on todennäköisesti peräpukamia. Sori naapuri, ei sulla ehkä ole 😉

Tähän samaan taloudelliseen ahdinkoon varmaan menee myös autot, asunto, kesämökki jne joista toki olen puhunut, mutta en hirveästi niitä esittele. Yhtä pientä julkaisua lukuunottamatta, jossa kerroin yhden unelmistani toteutuneen kun talouteemme tuli Tesla. Sen enempää en kehdannut sanoa, vaikka sähköauto on hyvä asia. Ja oikeasti! Mulle Tesla vastaa tyyliin avaruusmatkaa, koska olen niin onnellinen kaikesta mahdollisesta teknologiasta. Rakastan sitä autoa 💖

Piilottelen myös lomia ja matkustamista, oli sitten kyse työstä tai lomista. Viimeksi, kun rohkaistuin kertomaan matkustamisesta Liettuaan (potkurikone lähialueelle ei oikeasti ole ihan järjettömän paha asia) huomasin selvän laskun tarinoiden katsomisessa ja tunsin piston sydämessäni. Ilmaston takia lentäminen on asia, josta julkinen lynkkaus olisi hyvinkin odotettavissa.

Nyt mietin et uskallanko kertoa olevani menossa New Yorkiin, jos vaan saan passin päivitettyä 🤷‍♀️ Itse olen onnellinen ja innoissani mahdollisuudesta toteuttaa lapseni suurin unelma, mutta tiedän saavani kuraa niskaan, jos kerron siitä julkisesti. (Paitsi et nyt kerron tästä julkisesti 😂 mutta olen valmis ottamaan siitä vastaan kaiken palautteen. Tässä tapauksessa tiedän et se ei ole ilmaston kannalta hyvä asia.)

Kolmas asia, jota aktiivisesti piilottelen on varmaan työni teollisuuden ja teknologian parissa. Teollisuus ei ole kovassa huudossa, kun ilmastoa ja ympäristöä mietitään, mutta se ei ole teollisuuden vika. Meillä kärsitään insinöörien puutteesta.

Jos jokainen teollisuutta arvosteleva kouluttautuisi uusiutuvien energioiden kehittäjäksi, insinööriksi, kemianteollisuuden tutkijaksi yms… olisi meillä nopeammin ratkaisuja rakentaa teollisuus ilmastoystävälliseksi ja kestäväksi.

Meillä vain on iso ongelma siinä, että matematiikka, kemia ja fysiikka ovat asioita, mitkä eivät enää innosta. Ehkä jossain vaiheessa rohkaistun ja alan oikeasti puhumaan tästä, mutta toistaiseksi tämä osa minua pysyy piilossa sosiaaliselta medialta. En ehkä ole vielä valmis puolustamaan tätä aluetta elämästäni julkisessa keskustelussa.

Puskurini somessa on eskapismi. Se on asia, jonka taakse piilotan sosioekonomisen statukseni.

Kirjojen ja kahvikuvien takaa löytyy kuitenkin kovin erilainen ihminen, jolla ei ainakaan vielä ole ollut rohkeutta astua esiin riittävän aitona ja itsevarmana. Enemmänkin täällä usein mietitään miten sitä kehtaa olla onnellinen näistä asioista, kun ne edustavat sitä karmaisevaa keski-ikäisyyttä keskiluokkaisessa maailmassa, josta yleisen keskustelun mukaan pitäisi olla pahoillaan.

Ja huolimatta pelostani tulla lynkatuksi, olen silti kiinnostunut sinun aatoksistasi. Mitä mieltä olet? Mahdummeko kaikki tänne erilaisuuksistamme huolimatta vai oletko kenties jo kokenut tämän somen hirveimmän puolen?

Menettämisen pelkoa keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Ylikehittynyttä menettämisen pelkoa lapsuuden traumoista vai persoonallisuustyyppiin kuuluvaa yleisanalysointia?

Kerroin ystävälleni unen, jossa perhetuttumme tuli yllättäen vaatimaan lastani itselleen. Ystäväni sanoi minulla olevan ylikehittynyt menettämisen pelko. Keskustelumme meni nopeasti aiheesta toiseen, mutta tyypilliseen tapaani jäin vatvomaan tätä asiaa, koska se voi hyvin pitää paikkansa tai sitten johtua vain INTJ persoonallisuustyyppiini kuuluvasta äärimmäisestä varautumisen tarpeesta, joka tuntuu olevan todella vieras konsepti kaikille muille maapallollamme eläville ihmisille paitsi persoonallisuustyypilleni.

Tiedostan olevani se ihminen joka varustautuu tai pikemminkin varautuu kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan väliltä, jopa mahdolliseen ydinlaskeumaan tai seuraavaan suurtulvaan puhumattakaan tällä hetkellä maapalloa kiertävistä kulkutaudeista, kuten korona.

Olen aina ollut tällainen: ylianalysoiva, yliajatteleva, äärimmäinen varautuja. Se on osa persoonallisuuttani sellaisena kuin itse itseäni tunnen ja miten muistan millainen olen aina ollut. Tietenkään kukaan ei voi muistaa ihan pikkulapsiaikoja ja omaa persoonallisuuden kehittymistään sieltä teini-ikään. Siksi varmaan serkkuni kädessä lukee: I will keep you wild, kun taas minä sain käteeni tekstin: I will keep you safe. Ehkä nämä kertovat meistä kahdesta kaiken mitä pitää kertoa.

Mutta mennään takaisin ystäväni kommenttiin, että menettämisen pelkoni on överiä. Jos se johtuu persoonasta joka varautuu jopa siihen, että joku voi viedä lapseni, niin silloin asialle ei ehkä kovin paljon ole tehtävissä. Jos se taas johtuu siitä, että oikeasti pelkään (jopa liiallisesti) menettäväni ihmisiä ja asioita ympäriltäni, niin asiaa varmaan pystyy työstämään.

Tunnistan kyllä itsessäni keski-iän mukanaan tuoman menettämisen tunteen ja huolen, että en ehkä ehdikään tehdä niitä kaikkia asioita mitä haluan vielä tehdä. Luulen, että se on tämä ikä, kun alkaa vihdoin todella ymmärtää ettei aikaa ole rajattomasti. Siksi sitä kai kutsutaan ikäkriisiksi 😉 ja siksi se varmaan tulee tiettyyn aikaan meille kaikille.

Oma tulkintani tilanteesta ja käydystä keskustelusta on seuraava: Vasta nyt, päästyäni kunnioitettavaan keski-ikään, hahmotan ajan olevan rajallista ja ymmärrän etten ole täällä ikuisesti. Siksi alitajuntani prosessoi irtipäästämistä, jotta kun se oikea hetki lopulta koittaa (toivottavasti pitkän ajan päästä) ei luopuminen ole niin raskasta.

Voi siis hyvinkin olla niin, että uneni oli mikä oli, ihan vain uni muiden joukossa, mutta silti sillä on suurempi merkitys mun oman henkisen kasvuni kannalta. En koskaan saa itsestäni pois sitä varautujaa, sitä joka pitää sinutkin turvassa vaikka väkisin, mutta pystyn opettamaan itselleni ymmärrystä ja armollisuutta ajatuksiani kohtaan.

Kaupunkiloma Liettuan Vilnassa keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Vilna on kuuluisa suuresta vanhasta kaupungista ja kymmenistä kirkoistaan, vaikka jää sisartensa Riian ja Tallinnan varjoon suosiossa.

Näin keski-ikäisenä sitä ei enää kaipaile bilemestoja tai suurkaupungin sykettä samalla tavalla kuin nuorempana. Niinpä matkakohteeksi valikoituu useimmiten pienemmät kaupungit, joissa katsottavaa riittää. Hyvä ruoka on iso plussa ja Baltian maissa siitä ei ainakaan ole pulaa.

Ystävän kanssa pohdittiin koronarajoitusten kevennyksen jälkeen, että voisi lähteä käymään inspiraatioreissulla ulkomailla. Ensin mietittiin kovasti lämpimään suuntaamista ja keskustelussa pyörähti Madeiran ja Portugalin lisäksi myös muut välimeren maat.

Vilnan edullinen hintataso ja valtava vanhakaupunki houkutteli reissuun

Historiaa ja kauniita rakennuksia rakastavina alettiin katselemaan myös kylmempiä sijainteja. Budjettia ei ollut paljon extempore -reissuun, joten järjestäen Saksa, Ranska, Hollanti jne alkoivat rankkautua pois ja esiin nousivat Baltian helmet.

Koska Viro on meille suomalaisille ehkä liiankin tuttu ja minä olen Latviassa vieraillut monen monta kertaa, ehdotin ystävälleni Liettuaa ja sen pääkaupunkia Vilnaa, jossa vierailin lyhyesti kolme vuotta sitten.

Lentoliput+hotelli (Grata Hotel) vanhan kaupungin ulkopuolelta maksoivat yhteensä 750 euroa neljältä päivältä. Minusta oikein sopiva hinta kahden aikuisen reissulle ja vaikka hotelli oli kaukana, pääsi bussilla siitä vierestä ihan kaikkialle. Tunnin bussimatka muuten maksaa 0,90€ ja Trafi-sovelluksen lataaminen on järjettömän helppoa: https://judu.lt/en/for-public-transport-passengers/ticket-types-and-prices/

Kauniita rakennuksia ja rutkasti kävelyä, niistä on kaupunkilomat tehty

Koska keskinkertainen elämäni ei anna myöden rahalla rehvastelua, on järkevintä liikuttaa itseään kaupungin kujilla kävelemällä. Samalla saa raitista ilmaa ja voi ihastella upeaa arkkitehtuuria ihan lähietäisyydeltä.

Vilnassa (kuten myös Prahassa) parasta on vanhankaupungin sekoittuminen uuteen (yhtä lailla vanhaan) kaupunkiin. Se saa koko alueen tuntumaan loputtomalta ja joka nurkan takaa löytyy toinen toistaan kauniimpia rakennuksia.

Huomaamatta tulee käveltyä useita kilometrejä ja kun lopulta istuu kahvikupposelle johonkin niistä ihanista kahviloista kujien varrella, tajuaa miten kovilla jalat tosiaan ovat olleet. Toki jos on samanlainen herkuttelija ja ruokaintoilija kuin minä, ei tee yhtään huonoa kuluttaa kaloreita ravaamalla katuja edestakaisin.

Tässä muutamia kuvia Vilnasta, lisää löytyy mun Instagramin puolelta ja koko matkan sisältöön voi kurkistaa kohokohdista ☺️

Reissu Vilnaan toisen aikuisen kanssa on oikein sopiva tapa karata arkea hetkellisesti. Neljä päivää riittää hyvin yleisimpien nähtävyyksien katseluun, jos tykkää kulkea kirkosta kirkkoon ja ihastella rakennuksia ja puistoja. Aika olisi ollut ehkä liian lyhyt jos jollekin illalle olisi ollut varattuna teatteria tai muuta ohjelmaa. Näin vapaasti vietettynä ilman sen suurempia suunnitelmia, aikaa oli juuri sopivasti 🤎