Avainsana: onnellisuus

Naapuriunelmia keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Onko oikein toivoa kaikkia ystäviään ja rakkaimpia sukulaisiaan asumaan lähelle? Onko oikein haluta omista ystävistään myös ystäviä keskenään?

Tänä viikonloppuna olen ollut auttamassa ystävääni muutossa. He ovat aiemmin asuneet reilun 50:n kilometrin päässä ja nyt muuttavat kohtuullisen lähelle, lyhyen junamatkan päähän.

On sanomattakin selvää, että olen muutosta järjettömän innoissani. Ihan yhtä innoissani, kuin muutamia vuosia sitten parhaan ystäväni muutosta takaisin Suomeen.

Läheisyys ei ole tae elämäntyylien osumisesta toisiinsa

Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan tapahdu helposti. Niitä joutuu usein odottamaan vuosia eikä silti ole takeita siitä, että itsellesi tärkeä ihminen muuttaisi koskaan lähelle.

En tietenkään tarkoita, että kaikkien ihmisten pitäisi asua toistensa naapureina. mutta minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin töiden jälkeen lähteä vain piipahtamaan itselleni tärkeän ihmisen luona.

Siltikään en ole tehnyt sitä niin paljon, kuin aluksi kuvittelin kun ystäväni muutti takaisin Suomeen. Elämäntyylimme ja aikataulumme eivät sopineetkaan toisiinsa. Sen ei pitäisi olla yllättävää, emmehän me ole koskaan eläneet yhdessä.

En ollut osannut ottaa huomioon, että sitä voi asua melkein naapureina ja silti elää täysin erilaista elämää. Lähellä asuminen ei muuta sitä tosiseikkaa ettemme ole koskaan samaan aikaan kotona.

Kommuunissa asuminen toimii vain, jos kaikki ovat sitoutuneita siihen

Omassa itsekyydessäni halusin ystävät lähemmäs minua asumaan, mutta en ollut ottanut huomioon etteivät he välttämättä halua tulla toistensa kanssa toimeen.

Siihen on syynsä miksi monella on ystäviä eri paikkakunnilla ja eri elämäntilanteista. Aina ei ole mahdollista yhdistää lapsuudenystävää ja työpaikalla tavattua uutta ystävää.

Pitäisi pystyä hyväksymään se, että lapsuuden ystävälle olet eri ihminen kuin sille johon olet tutustunut vasta muutama vuosi sitten.

Huolimatta kaikesta, välittämättä siitä et se on omalla tavallaan itsekästä, olen enemmän kuin onnellinen siitä, et nyt elämäni tärkeimmät ihmiset asuvat alle 20 kilometrin päässä minusta.

Minulle tämä muutos on äärimmäisen merkityksellistä ja jo nyt se pitkään kalvanut yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne on väistymässä. Muutos on aina hyvästä, suorastaan erinomaista ja uudet alut kasvattavat.

Laumaeläimenä sitä kuuluukin tuntea olonsa turvalliseksi kun se oma lauma lopulta on kasassa.

Järvenpään Kotimusiikkiviikko keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kotimusiikkiviikosta tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen iskelmä. Nimi kuitenkin johtaa harhaan, kuten arvata saattaa.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi pystynyt kuvittelemaankaan, että viettäisin viikon soittaen selloa tuntemattomien ja puolituntemattomien ihmisten kanssa. Täällä sitä silti ollaan, Järvenpään kotimusiikkiviikkoleirillä.

Päivät ovat täynnä harjoittelua, uuden opettelua ja orkesteritreenejä. Olisi helpottanut paljon, jos edes osan soitettavista kokonaisuuksista olisi tiennyt ennakkoon. Nyt on pakko priorisoida ja soittaa vain ne kohdat, mitkä oikeasti ehtii oppia.

En silti valita. Olen edistynyt huimasti ensimmäisen päivän shokista. Ennen maanantaita en ollut soittanut orkesterissa. Siksi koko viikko on ollut enemmän tai vähemmän sopeutumista ja uusien asioiden oppimista.

Viikossa voi tulla paremmaksi, ei vielä mestariksi

Kovasta harjoittelusta huolimatta mestariksi ei tulla viikossa. Armollisuutta ja priorisointikykyä tosiaan vaaditaan, kun soitettavaa on paljon. Olen saanut about yhdentoista eri biisin nuotit ja omien harjoitusten lisäksi soitan kahdessa orkesterissa. Huom! Ensimmäist kertaa ikinä.

Suurin osa soitettavista on mun taitotasolle vielä liian haastavia, mutta onneksi meitä sellistejä on useita. Voin aivan hyvin joissakin kohdissa vain hengailla mukana. Kaikkea ei tarvitset, eikä voikaan osata.

Lisäksi soittamisessa edistymistä haittaa nivelpsori, joka kankeuttaa ikävästi pienniveliä ja aiheuttaa niissä kipua. Panadolia on mennyt vähän liikaa, mut onneksi hyvän asian puolesta. Sääli etten ollut pakannut mukaan Voltarenia, mun luottokaveria.

Mukaan mahtuu aloittelijoita, askartelijoita ja ammattilaisia

Parasta viikossa on ollut lämmin vastaanotto niin opettajien kuin muiden soittajien toimesta. Ehkä eniten pelkäsin etten oikein kuulu joukkoon. Lisäksi kykyni tutustua ihmisiin ei aina ole paras mahdollinen.

Introverttikin sai juttuseuraa, jopa ihan spontaanisti. Ja parasta on ettei tarvitse säätää mitään small talk -höpöä vaan voidaan puhua heti asiasta itsestään, eli musiikista.

Jos yhtään tämän kirjoituksen jälkeen kiinnostaa musisointi, niin kannattaa kurkistaa tänne: https://step.fi/course/kotimusiikkiviikko/

Rauhallinen Samos auttoi hidastamaan keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Kreikan kahdeksanneksi suurin saari Samos on täydellinen lomakohde rauhaa rakastavalle keski-ikäiselle, joka ei kaipaa viiden tähden illallisia eikä isoja bileitä palmujen alla.

Ostimme kolme viikkoa ennen lähtöä Kreikan Samokselle matkan. Saaren valintaan vaikutti jo loppuun asti kulutettu Kreeta ja Rodosta sekä Kosia tuntemani vastenmielisyys. Niiden maine bilesaarena ei houkutellut yhtään, koska tavoitteena oli aloittaa loma rentoutumalla, eikä juhlimalla.

En juurikaan tutkinut Samoksen saarta ennakkoon. Pieni kurkistus wikipediaan riitti vahvistamaan käsitystäni rauhallisesta saaresta lähellä Turkin rannikkoa. Kokonaisuudessaan Samos on vain 45 kilometriä pitkä ja noin 19 kilometriä leveä, ei mikään jättiläinen ja yhden päivän aikana näkeekin saaresta autolla jo suuren osan, jos ei pysähtele pitkiksi ajoiksi.

Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa

Laadukas hotelli Sirena Residence & Spa sijaitsi Kampoksessa ja me varattiin Sirenan sisar hotellista Sirena Villagesta kaksio. Kyseessä oli omalla sisäänkäynnillä, kokonaan muista rakennuksista erillään oleva asunto pienessä kylässä, josta olisi voinut varata myös yhdessä tasossa olevia hieman pienempiä asuntoja.

Kuva yksiöstä Sirena Village, Samos

Ennen varausta varmistettiin, että meidän huoneistosta varmasti löytyy ilmastointi, koska 35 asteen helteillä ei ilman sitä pärjää. Lomalla majoitukseen panostaminen kannattaa ja erityisesti Kreetalta oppineena voin sanoa ettei näillä saarilla sängyt tai vessat ole aina siitä parhaimmasta päästä.

Tässä iässä sitä osaa jo arvostaa hyvää patjaa, vaikka ei keski-ikäisenä vielä mistään suurista vaivoista kärsikään. Silti alakerran sänky, jossa nukuin kahdeksanvuotiaani kanssa, tuntui enemmän kidutuslaitteelta kuin sängyltä. Onneksi puolisoni kelpuutti sen loppulomansa ajaksi, joten sain oman residenssin paremmalla sängyllä yläkerrasta.

Vuokra-autolla enemmän irti Samoksen saaresta

Muutama päivä me jaksettiin vain makoilla altaalla ja sitten iski tekemisen meininki. Kreikassa parasta on luotettavat ihmiset, joten vuokrattiin auto (avoauto) ja suunnattiin tutkimusretkelle.

Matkalla Karlovasiin nähtiin monia viinitiloja ja tietenkin oliivipuita. Samoksen maanviljely tuottaa tupakkaa, viiniä, hunajaa, oliiviöljyä, sitrushedelmiä, viikunoita ja manteleita. Turismi luonnollisesti on suuri työllistäjä myös. Netistä luin, että Samoksella viljellään Muscat -rypälettä.

Isoja ja kauniita kaupunkeja saarella ovat Kokkari, Samos (pääkaupunki ja Pythagorion. Erityisesti näistä jälkimmäinen oli mun mieleen pitkän kävelykadun ja kauniin sataman takia. Olisin voinut viettää kaupungissa useamman päivän ja veikkaanpa, että seuraava matka saattaa suuntautua sinne.

Meidän hieno Suzuki Jimny, vuora-auto Samoksella.

Rauhoittuminen ja irtipäästäminen oli saaren paras anti

Itselleni henkilökohtaisesti saaren paras anti oli rentoutuminen. Pitkä ja raskas kevät töissä jäi kokonaan taakse ja avoauton takapenkillä tukka hulmuten istuminen auttoi päästämään irti menneestä.

Mikään ei voita läsnäoloa, yhdessä tekemistä 💙

Viikon mittaisen irtioton jälkeen kotiin palaaminen tuntui todella hyvältä ja parasta tietenkin oli se, että lomaa oli jäljellä vielä kolme viikkoa. Tätä kirjoittaessa istun appiukon luona Kajaanissa ja huomenna olemme suuntaamassa Vaalaan puolison suvun mökille.

Loma on puolessa välissä ja vielä paljon on kokematta. Olo on silti seesteisempi kuin aikoihin, iso kiitos siitä kuuluu Samoksen saarelle.

Rakasta itseäsi Keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Itsensä rakastamisella on suomalaisessa kulttuurissa ikävä kaiku. Se on sääli, koska itsensä arvostaminen on se ensimmäinen askel onnellisempaan elämään.

Ulkopuolisuuden tunne, arvottomuuden tunne, merkityksettömyyden tunne… jatkanko vielä? Meistä jokainen on varmasti jossain vaiheessa kokenut näistä jotain.

Varsinkin ulkopuolisuus on itsellä ollut todella usein läsnä johtuen ehkä persoonastani, joka ei aina ole kaikkein helpoin ja sosiaalisesti lahjakkain. Siksipä oon joutunut tekemään rutosti hommia sen eteen, että en ole antanut muiden määrittää itseäni. Ja voin muuten sanoa ettei se aina ole ollut ihan helppoa.

Itsensä rakastamisen ABC alkaa arvostamisesta

Lakkaa arvostelemasta itseäsi ja asioita joita teet! Lopeta se heti. Älä enää koskaan puhu itsestäsi huonosti, ethän tee niin toisillekaan?

Jatkuva arvostelu on kuluttavaa eikä johda mihinkään. Sen sijaan, että nypit jokaista asiaa elämässäsi (tai muiden elämässä) on ehkä kehittävämpää alkaa kirjaamaan ylös asioita, mistä on oikeasti syytä olla onnellinen ja iloinen.

Me ansaitsemme yleensä enemmän kuin annamme itsellemme edes lupaa unelmoida.

Elämä on meitä itseämme varten, ei ketään muuta

Suurin työmme täällä pallolla on pitää itsemme onnellisena. Emme ole täällä tekemässä puolisoamme iloiseksi tai vanhempiamme ylpeiksi.

Olemme täällä elämässä meidän omaa elämäämme ja olisi tosi kurjaa, jos tuhlaisimme sen niin ohikiitäviin asioihin kuin muiden miellyttämiseen.

Töissä sinut todennäköisesti korvataan alle viikossa, ei varmaan kannata silloin omistaa sille koko elämäänsä, vaan panostaa omaan hyvinvointiin. Tätä kannatta ainakin miettiä.

Toki työ on monelle myös intohimo, jolloin se tekee onnelliseksi. Silloin se kuuluu asioihin, jotka kuuluvat olennaisena osana onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Ihan kuten ne muutkin asiat mitkä pistävät hymyilyttämään.

Rakastamalla itseäsi osoitat miten monin eri tavoin rakastat myös muita

Osoittamalla itsellesi armollisuutta, hyväksyntää ja antamalla arvostusta, näytät miten kohtelet muita elämässäsi olevia ihmisiä.

Me ollaan täällä kaikki keskeneräisiä ja yritetään parhaamme, mutta mokia ja vahinkoja sattuu. Siksi on tärkeää hyväksyä ne ohjelmointivirheet mitä ei ole vielä ehditty koodata uusiksi. Vain erehtymällä voidaan oppia paremmiksi.

Itseään voi siis oppia rakastamaan vielä keskellä elämääkin, kun ensin opettelee puhumaan sisäisellä äänellään eri tavalla. Sen aloittaminen voi tuntua vähän oudolta ja ehkä hieman typerältäkin (ainakin kaikki kiitollisuuspäiväkirjat tuntuu musta), mutta palkitsevat lopussa.

Uutta kieltä ei opi ilman harjoitusta ja itselleen puhumisen sävyn muuttaminen vaatii monen monta toistoa. Ainakin mulla oli tapana sättiä itseäni huonosta kommunikaatiosta ja kohteliaisuuksien unohtamisesta. Enää en tee sitä.

Mulle kerran sanottiin et rakkaus ei ole sitä kun tykkää toisessa kaikista sen hyvistä ominaisuuksista, vaan sitä että rakastaa toista niiden huonojen ominaisuuksien takia. Mun mielestä tämä pätee aika kivasti myös itsensä rakastamiseen ja arvostamiseen.

Hidasta elämää keskellä elämää

Published on julkaissut Heini Astrid1 kommentti

Voiko elämää enää hidastaa nelikymppisenä ja jos voi, niin miten se oikein tehdään?

Mulla on ollut jo pitkään tarve hidastaa mun elämää. Huomaan et luovuus ja ajatukset kärsivät jatkuvasta tekemisten listoista eikä suorittaminen enää tuo nautintoa samalla tavalla kuin ennen. Silti hieman huolestuttaa, et jos kovin hidastelee ni putoaako ihan kokonaan kyydistä pois.

Lukeminen on loistava tapa rauhoittaa mieltä ja uppoutua yhteen asiaan kerrallaan.

Kiitos ja kunnia ei keskellä elämää enää innosta

Mun sielu huutaa iltateetä ja tähtien ihastelua takapihalla sen sijaan, että tekisin vielä seuraavan päivän presentaatiot valmiiksi ja suunnittelisin työpäivän minuutin tarkasti.

Jossain vaiheessa aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta enemmän kuin kiitosta ja kunniaa.

Sen sijaan, että saisin palkinnon hyvästä työsuorituksesta, kaipaan rauhallisia aamuja perheeni kanssa. Haluan keitellä kahvia, roikkua Instagramissa ja kommentoida höpsöjä juttuja viela hassumpiin julkaisuihin. En halua juosta ratikkaan, vaan kävellä rauhassa työpaikalle. Palaverista toiseen säntäily ei ole enää mun juttu ja sen sijaan et multitaskaisin, haen kupillisen ja keskityn tekemään yhden jutun ensin valmiiksi.

Mutta voiko ihmisen arvot muuttua näin radikaalisti keskellä elämää? Ja mitä sitten tapahtuu kun suorittajasta tuleekin yhtäkkiä tasaisen varma puurtaja?

En ehkä osaa vastata näihin asioihin, mutta sen tiedän ettei hidastaminen aina tarkoita irtisanoutumista tai normaaleista asioista huonommin suoriutumista.

Olen upottanut kaksikymmentä vuotta omaan uraani enkä aio heittää hyvää tulonlähdettä kaivoon. Siksipä mun on keksittävä tapoja hidastaa ja silti hoitaa hommat kuten ennenkin.

Yksi ratkaisu on tiettyjen tehtävien ulkoistaminen ja esimiehenä voin luonnollisesti myös pidentää projektien kokonaiskestoja. Ehkäpä tiimiläiset kiittävät vuoden lopussa, mistäs sitä tietää.

Mistä hidastaminen sitten kannattaisi aloittaa?

Mun mielestä ihan ekana tarttee tietää miksi haluaa hidastaa. Itsellä tarve lähti halusta nauttia jokaisesta päivästä eikä elää sellaista sitten kun -elämää. Siksi päätin, että ei sitten kun, vaan juuri nyt tällä hetkellä.

Lisäksi aloin arvottamaan aikaa. Nyt lasken itselleni kaikista kotitöistä tuntipalkkaa ja viikon lopussa arvioin voinko ulkoistaa tai siirtää jonkin kyseisistä puuhista toisaalle.

Tosin siivoaminen muuttuikin mun osalta melkein terapeuttiseksi läsnäoloharjoitukseksi, kun tajusin pystyväni uppoutumaan äänikirjoihin parhaiten niin et käsilläni on tekemistä. Suosittelen kokeilemaan!

Ps. Reseptin lukeminen ja sen noudattaminen samalla kun kuuntelee jännittävää kirjaa ei ole suositeltavaa. Unohdin mun mokkapaloista kananmunat sen takia 😂 niistä tuli melko mielenkiintoisia.

Oletko sä hidastanut sun elämää? Miten teit sen ja mistä aloitit?

Mä olen vasta alkumatkalla rauhallisemman elon tiellä, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ☺️

Kaupunkiloma Liettuan Vilnassa keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Vilna on kuuluisa suuresta vanhasta kaupungista ja kymmenistä kirkoistaan, vaikka jää sisartensa Riian ja Tallinnan varjoon suosiossa.

Näin keski-ikäisenä sitä ei enää kaipaile bilemestoja tai suurkaupungin sykettä samalla tavalla kuin nuorempana. Niinpä matkakohteeksi valikoituu useimmiten pienemmät kaupungit, joissa katsottavaa riittää. Hyvä ruoka on iso plussa ja Baltian maissa siitä ei ainakaan ole pulaa.

Ystävän kanssa pohdittiin koronarajoitusten kevennyksen jälkeen, että voisi lähteä käymään inspiraatioreissulla ulkomailla. Ensin mietittiin kovasti lämpimään suuntaamista ja keskustelussa pyörähti Madeiran ja Portugalin lisäksi myös muut välimeren maat.

Vilnan edullinen hintataso ja valtava vanhakaupunki houkutteli reissuun

Historiaa ja kauniita rakennuksia rakastavina alettiin katselemaan myös kylmempiä sijainteja. Budjettia ei ollut paljon extempore -reissuun, joten järjestäen Saksa, Ranska, Hollanti jne alkoivat rankkautua pois ja esiin nousivat Baltian helmet.

Koska Viro on meille suomalaisille ehkä liiankin tuttu ja minä olen Latviassa vieraillut monen monta kertaa, ehdotin ystävälleni Liettuaa ja sen pääkaupunkia Vilnaa, jossa vierailin lyhyesti kolme vuotta sitten.

Lentoliput+hotelli (Grata Hotel) vanhan kaupungin ulkopuolelta maksoivat yhteensä 750 euroa neljältä päivältä. Minusta oikein sopiva hinta kahden aikuisen reissulle ja vaikka hotelli oli kaukana, pääsi bussilla siitä vierestä ihan kaikkialle. Tunnin bussimatka muuten maksaa 0,90€ ja Trafi-sovelluksen lataaminen on järjettömän helppoa: https://judu.lt/en/for-public-transport-passengers/ticket-types-and-prices/

Kauniita rakennuksia ja rutkasti kävelyä, niistä on kaupunkilomat tehty

Koska keskinkertainen elämäni ei anna myöden rahalla rehvastelua, on järkevintä liikuttaa itseään kaupungin kujilla kävelemällä. Samalla saa raitista ilmaa ja voi ihastella upeaa arkkitehtuuria ihan lähietäisyydeltä.

Vilnassa (kuten myös Prahassa) parasta on vanhankaupungin sekoittuminen uuteen (yhtä lailla vanhaan) kaupunkiin. Se saa koko alueen tuntumaan loputtomalta ja joka nurkan takaa löytyy toinen toistaan kauniimpia rakennuksia.

Huomaamatta tulee käveltyä useita kilometrejä ja kun lopulta istuu kahvikupposelle johonkin niistä ihanista kahviloista kujien varrella, tajuaa miten kovilla jalat tosiaan ovat olleet. Toki jos on samanlainen herkuttelija ja ruokaintoilija kuin minä, ei tee yhtään huonoa kuluttaa kaloreita ravaamalla katuja edestakaisin.

Tässä muutamia kuvia Vilnasta, lisää löytyy mun Instagramin puolelta ja koko matkan sisältöön voi kurkistaa kohokohdista ☺️

Reissu Vilnaan toisen aikuisen kanssa on oikein sopiva tapa karata arkea hetkellisesti. Neljä päivää riittää hyvin yleisimpien nähtävyyksien katseluun, jos tykkää kulkea kirkosta kirkkoon ja ihastella rakennuksia ja puistoja. Aika olisi ollut ehkä liian lyhyt jos jollekin illalle olisi ollut varattuna teatteria tai muuta ohjelmaa. Näin vapaasti vietettynä ilman sen suurempia suunnitelmia, aikaa oli juuri sopivasti 🤎

Rakastu luovuuteen keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Olen kuunnellut äänikirjaa Big Magic: Uskalla elää luovasti ja siinä luovuus ikään kuin personoidaan. Siitä tehdään tyyppi, joka työskentelee yhdessä meidän kanssamme, ei meitä vastaan.

Jokainen on luova. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi luova. Me vain olemme sitä monin eri tavoin. Olisihan se järkyttävää, jos me kaikki olisimme Picassoja taulukankaiden kanssa. En välttämättä halua ajatella maailma, jossa silloin eläisimme.

Luovuutta näet on ihan ne päivittäisetkin askareet joita teemme kotona. Joku toinen on luova tyyppi viherkasvien kanssa, toinen taas remontissa ja kolmas autoa rassatessa. Ihminen on olemukseltaan luova olento, mutta ei aina muista huomata sitä.

Aina ei tunne oloaan kovin luovaksi

Meillä kaikilla on ajanjaksoja, kun emme tunne itseämme kovinkaan luoviksi. On hetkiä, kun elämästä suoriutumiseen menee kaikki energia. Tällöin keskittyminen on niukassa ja aika tuntuu katoavan to do -listoihin.

Silti me silloinkin toteutamme omaa luovuuttamme. Tai siten ainakin minä koen aikatauluttamisen ruuhkavuosina – perhekalenterin rakennus jos mikä vaatii aikamoista mielikuvitusta puhumattakaan viikon ruokalistan tekemisestä.

Olen joutunut opettelemaan olemaan eri tavalla luova taisteltuani tuota tuulimyllyä vastaan, jota ruuhkavuodeksikin kutsutaan. En ehkä kirjoita seuraavaa huippuromaania tai sävellä selloni kanssa sinfoniaa, mutta istutan kukkia kun ehdin ja kirjoitan näitä pieniä purskeita muiden iloksi ja pohdittavaksi.

Aamukahvin aikaan on kiva purkaa luovaa mieltä Instagramiin ja illalla istua alas näpertämään makramea, kun juttelee pojan kanssa koulupäivästä. Luova voi olla koko ajan, pienissä erissä ja tuhansin eri tavoin.

Millä tavalla sinä olit viimeksi luova?

Ps. Kirja Big Magic – Uskalla elää luovasti, löytyy ainakin Storytelistä äänikirjana. Se ei ollut erityisen pitkä ja siinä oli kohtuullisen hyvä lukija. Tosin nopeutin vauhtia hieman.

Keskellä elämää yksin elokuviin – normaalia vai täydellinen tabu?

Published on julkaissut Heini Astrid2 kommenttia

Jo pelkkä ajatus elokuviin menemisestä yksin tuntuu jotenkin säälittävältä, vaikka ei pitäisi. Surkeampaa olisi, jos jättäisi menemättä elokuviin sen takia ettei saa sinne seuraa. Miksi ylipäänsä asioista yksin nauttiminen tuntuu tabulta, josta ei kehtaa puhua?

Tähän ikään, keskelle elämää ennättäneet, ovat varmasti oppineet tekemään monia asioita itsekseen. Käymme kaupassa yksin, kahvilassa yksin, kirjastossa yksin ja lenkillä yksin. Vietämme ison osan aikaamme yksin tai lasten kanssa.

Silti on yksi asia, jota ainakaan minä en ole vielä onnistunut tekemään yksin. Ja se on elokuvissa käyminen. Luulisi, että näiden vuosien aikana olisin raahautunut leffateatteriin itsekseni, olenhan käynyt jopa konserteissa yksin. Mutta niin se vain on tunnustettava, että elokuviin yksin meneminen tuntuu paljon yksinäisemmältä puuhalta kuin moni muu itsekseen toteutettava asia.

Mikä yksin elokuvissa käymisestä sitten tekee yksinäistä?

Ei niin yhtään mikään. Sehän siinä se jännä homma on. Voisin kuvitella, että yksin elokuvateatterissa istuminen on parhaimmillaan äärimmäisen rentouttava kokemus. Sitäpaitsi siellä saa yksinään olla juuri niin emotionaalinen kuin haluaa ilman että vierustoveri pitää ihan nössönä.

Uskon, että itselläni tämä hämmentävä tunne säälittävästä yksinäisestä keski-ikäisestä naisesta elokuvissa tulee juurikin siitä, että asiasta ei puhuta riittävästi. Jos meistä jokainen kertoisi käyneenstä itsekseen leffassa ja nauttineen siitä, niin me muutkin tabuilijat rohkaistuisimme kokeilemaan.

Näiden pohdintojen johdosta aion tänään mennä elokuviin ihan itsekseni. Haluan nähdä uusimman Marvel-lisäyksen Morbius. Vampirismi + Jared Leto ei voi olla huono yhdistelmä.

Edit: Päädyin elokuviin siskoni kanssa, mutta vieressäni oli nuorempi naisoletettu itsekseen. En tullut kysyneeksi häneltä, että mikä fiilis, kun elokuva alkoi niin nopeaan. Tämä yksin elokuvissa jäi kuitenkin mietittyttämään sen verran, että aion sitä testata lähiaikoina. Sieltä on tulossa useita hyviä leffoja tänä keväänä, jotka on pakko päästä katsomaan 😉

Yksin elokuvissa käymistä on pohtinut blogissaan myös Laura Ahola, hänen artikkelinsa voit käydä lukemassa tästä: https://lauraahola.vaikuttajamedia.fi/2019/03/11/yksin-elokuvissa/

Bridgerton viihdyttää myös keskellä elämää

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Näin keski-ikäisenä on ihanaa seurata seurapiirien ykkössarjaa, Bridgertonia. Nauttia kunnon juoruilusta kuin Kauniissa ja Rohkeissa konsanaan, mutta mahtavan Austeinmaisen pukuloiston kera.

En varmana ollut ainoa, joka odotti innoissaan uutta kautta Bridgertonista saapuvaksi Netflixiin. Suuren suosion saanut Bridgerton perustuu Julia Quinnin romaaneihin Bridgertonin perheestä.

Olen toistaiseksi lukenut vain ensimmäisen suomennetun osan, mutta ajattelin ne muutkin kuunnella äänikirjatoistopalvelusta vielä tämän kevään aikana. Jos kaipaat kevyttä ja viihdyttävää, voin ensimmäistä kirjaa suositella oikein lämpimästi.

Televisiosarja tuntui jopa asteen syvällisemmältä kuin ensimmäinen kirja. Siitä isot pisteet ohjaajille ja käsikirjoittajille. Näyttelijät on valittu äärimmäisen hyvin ja sopivat rooleihinsa. Tarina soljuu eteenpäin koukuttavalla tavalla eikä katsomista pysty mitenkään jättämään vain yhteen jaksoon.

Koronan ja maailman yleisen sekavuuden sekä epävarmuuksien täyttämässä ilmapiirissä Bridgertonin kaltainen televisio-ohjelma tuo kaivatun pakopaikan todellisuudesta. Sen väriloisto, yltäkylläisyys ja ihmissuhdekiekurat antavat sopivan levähdyksen masentavista uutisista.

Itsekin katson sarjaa koronassa, hoidan pientä poikaani ja juon liikaa kahvia. Kun makaa päivä toisensa jälkeen verkkareissa sohvalla, alkaa Bridgertonia katsoessa jo unelmoimaan tanssiaisista ja kukkaloistosta. Kukapa ei unelmoisi omasta kartanosta.

Jahka tästä tervehdyn, niin taidan suunnata ihastelemaan suomalaisia kartanoita. Niistä riittäisikin kerrottavaa. Pitää vain tehdä suunnitelma vierailujärjestyksestä.

Ps. Kuvassa oleva rakennus on Latvian taidemuseo Riiassa. Vierailin siellä kolme vuotta sitten, ennen kuin kukaan oli kuullutkaan mitään koronasta.

Keskellä elämää voi hyvin aloittaa uusia asioita

Published on julkaissut Heini AstridJätä kommentti

Jos joku ystävistäsi kysyisi voiko keski-ikäisenä aloittaa uusia asioita, osaisit heti vastata myöntävästi. Kun kysyt sitä itseltäsi, löydät monta syytä miksi juuri nyt ei ole se hetki.

Aivot ovat todistettavasti huipussaan siinä parikymppisenä ja nuorena harrastusten aloittaminen kannattaa, jos haluaa tulla todella hyväksi tai miettiä harrastuksesta jopa ammattia.

Mikään ei kuitenkaan estä aloittamasta uusia asioita myöhemminkään. Olen itse aloittanut kirjoittamisen harrastamisen kolmekymppisenä ja jatkanut sitä ansiokkaasti useita vuosia laajentaen osaamistani kirjojen kirjoituksesta artikkeleihin, asiakastarinoihin ja viimeisimmäksi omiin blogeihini.

Ikä ei millään tavalla ole oppimisen este, mutta ajankäyttö voi olla. En olisi voinut aloittaa sellon soittamista yhtään aikaisemmin kuin puolitoista vuotta sitten. Pikkulapsiaika ja työkiireet eivät käyneet yksiin, mutta heti ajan vapauduttua äitiydestä, hilasin takapuoleni soittotunneille.

Ajankäytön lisäksi budjetti voi olla myös haaste. Esimerkiksi sellon soittaminen kustantaa sen 1000 € puoleen vuoteen + tietenkin investoinnin soittimeen, joka on noin 2000 eurosta ylöspäin, jos ostaa sen uutena. Onneksi markkinoilla on myös edukkaampia harrastuksia eikä esimerkiksi polkujuoksu tai puutarhaaminen ole kovin arvokkaita harrastuksia jos aikaa ja mielenkiintoa riittää.

Uusien asioiden oppiminen ei tule aina harrastuksista

Voisin kuvitella, että moni ikäiseni nainen palaa takaisin työelämään neljänkympin korvilla, kun lapset menevät kouluun tai päiväkotiin. Jos lapsia on useita, on kotona voinut olla pidempäänkin, jopa useita vuosia. Silloin työelämä tarjoaa ihanaa virikettä kodin vastapainolla ja parhaimmillaan mahdollistaa omaa ammatillista kehittymistä.

Henkilökohtaisesti nautin työelämästä ja sen mukanaan tuomista haasteista. Esimiestyö opettaa päivittäin uusia asioita, samoin valitsemani ammatti, jossa algoritmit vaihtuvat nopeammin kuin niitä ehtii opetella.

Keskellä elämää iso osa oppimisesta lähtee sisäisestä motivaatiosta ja tunteista

Muistiin mahtuu paljon asioita. Enemmän kuin uskommekaan. Toki muistia voi myös kuormittaa liiallisesti, jolloin päivittäisten asioiden muistaminen voi ahdistaa. Jos uupumuksen (myös muistisairaudet) ottaa pois laskuista ja keskittyy vain muistin miettimiseen, niin meillä ei ole hätää. Oppia voidaan melkein rajattomasti.

Ihminen muistaa kaikilla aisteillaan. Siksi tunnetilat vahvistavat muistoja, mutta myös oppimista. Pitää siis tehdä asioita oikeanlaisessa tunnetilassa, niin oppii tehokkaammin 😉