Onko oikein toivoa kaikkia ystäviään ja rakkaimpia sukulaisiaan asumaan lähelle? Onko oikein haluta omista ystävistään myös ystäviä keskenään?
Tänä viikonloppuna olen ollut auttamassa ystävääni muutossa. He ovat aiemmin asuneet reilun 50:n kilometrin päässä ja nyt muuttavat kohtuullisen lähelle, lyhyen junamatkan päähän.
On sanomattakin selvää, että olen muutosta järjettömän innoissani. Ihan yhtä innoissani, kuin muutamia vuosia sitten parhaan ystäväni muutosta takaisin Suomeen.
Läheisyys ei ole tae elämäntyylien osumisesta toisiinsa
Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan tapahdu helposti. Niitä joutuu usein odottamaan vuosia eikä silti ole takeita siitä, että itsellesi tärkeä ihminen muuttaisi koskaan lähelle.
En tietenkään tarkoita, että kaikkien ihmisten pitäisi asua toistensa naapureina. mutta minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin töiden jälkeen lähteä vain piipahtamaan itselleni tärkeän ihmisen luona.
Siltikään en ole tehnyt sitä niin paljon, kuin aluksi kuvittelin kun ystäväni muutti takaisin Suomeen. Elämäntyylimme ja aikataulumme eivät sopineetkaan toisiinsa. Sen ei pitäisi olla yllättävää, emmehän me ole koskaan eläneet yhdessä.
En ollut osannut ottaa huomioon, että sitä voi asua melkein naapureina ja silti elää täysin erilaista elämää. Lähellä asuminen ei muuta sitä tosiseikkaa ettemme ole koskaan samaan aikaan kotona.
Kommuunissa asuminen toimii vain, jos kaikki ovat sitoutuneita siihen
Omassa itsekyydessäni halusin ystävät lähemmäs minua asumaan, mutta en ollut ottanut huomioon etteivät he välttämättä halua tulla toistensa kanssa toimeen.
Siihen on syynsä miksi monella on ystäviä eri paikkakunnilla ja eri elämäntilanteista. Aina ei ole mahdollista yhdistää lapsuudenystävää ja työpaikalla tavattua uutta ystävää.
Pitäisi pystyä hyväksymään se, että lapsuuden ystävälle olet eri ihminen kuin sille johon olet tutustunut vasta muutama vuosi sitten.
Huolimatta kaikesta, välittämättä siitä et se on omalla tavallaan itsekästä, olen enemmän kuin onnellinen siitä, et nyt elämäni tärkeimmät ihmiset asuvat alle 20 kilometrin päässä minusta.
Minulle tämä muutos on äärimmäisen merkityksellistä ja jo nyt se pitkään kalvanut yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne on väistymässä. Muutos on aina hyvästä, suorastaan erinomaista ja uudet alut kasvattavat.
Laumaeläimenä sitä kuuluukin tuntea olonsa turvalliseksi kun se oma lauma lopulta on kasassa.